Olet täällä

Kohti Parasta Öljykasvisatoa 2017

Viljelijän Berner järjesti yhteistyössä Yaran kanssa Paras Öljykasvisato –kiertueen marraskuun puolivälissä. Uutta ajattelua kuultiin Ruotsin Rapsmästaren –kisan voittaja Gunnar Henningssonilta. Rapsmästaren -kilpailuun osallistui 40 osallistujaa seitsemästä eri maasta. Kilpailussa oli tavoitteena mahdollisimman korkea öljysato ruutukokeessa. Lähes 80 –vuotias veteraaniviljelijä päihitti kisassa monen hengen asiantuntijatiimit ennen kaikkea tinkimättömällä asenteellaan.

Gunnarin mukaan siemenet itävät ”kun viljelijä päättää niin”. Tällä hän tarkoitti, että kylvöön valitaan oikea hetki ja menetelmät, jotta itäminen saadaan onnistumaan. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Mutta kun hommaa lähtee tekemään tuolla asenteella, todennäköisyys onnistumiselle on suuri. Kun muut tiimit lähtivät hiihtolomalle, niin Gunnar teki jo kevään ensimmäisiä lannoituksia syysrapsilleen. Miettimällä jatkuvasti seuraavaa toimenpidettä ja näkemällä enemmän vaivaa kuin muut, voitto tuli kotiin.

Kotisuomessa kisattiin puolestaan kevätrapsilla Käytännön Maamiehen satokisassa. Taso oli ennenäkemättömän kova. Palkintopallille vaadittiin yli neljän tonnin sato. Hyviä satoja saatiin muuallakin kuin kilpailussa sillä kolmen tonnin öljykasvisato ei ollut harvinaisuus. Vaikka kasvukausi oli kaalikoi-invaasion vuoksi vaikea kukintavaiheeseen asti, sai moni lopulta erittäin hyvän sadon, kun vain jaksoi tehdä viljelytoimenpiteet tinkimättömästi loppuun saakka.

Menneellä viikolla uutisoitiin Pro Agrian kannattavuuslaskelmia eri kasveille. Otsikot olivat perinteisen masentavia varsinkin perusviljojen viljelyn kannattavuudesta. Aineistossa piilee kuitenkin paljon positiivistakin. Parhaalla neljänneksellä kannattavuus on paljon parempi. Kasvien joukosta löytyy myös esimerkiksi kumina, härkäpapu, rypsi ja rapsi, joilla positiiviseen tulokseen riittää kohtuullisempi satotaso. Toki nämä kasvit ovat erikoiskasveja, joita viljellessä pellolla joutuu käymään useammin niin tarkkailemassa tilannetta kuin suorittamassa kasvinsuojelutoimenpiteitäkin. Mutta eihän maanviljelijäksi ryhdytä, jotta päästäisiin helpolla.

Muutoksia omaan viljelysysteemiin kannattaa tehdä, jos nykytilanne ei tuota taloudellista kannattavuutta. Rypsin ja rapsin osalta helpottaa, että niiden osalta satoa mahtuu markkinoille todella paljon lisää. Ja hintakin piikkasi sopivasti 400 euroon tonnilta, lupaavalta näyttää. Noudata siis Gunnarin, Ilkan ja kumppaneiden esimerkkiä ja päätä onnistua öljykasvinviljelijänä. Viljelijän Bernerillä on puolestaan tehty päätös tukea sinua öljykasvinviljelyssä. Tästä osoituksena esimerkiksi syysrapsin viljelyyn esittelemämme riskinjakomalli.

Kommentit