Kohuttu kuntauudistus eli Suomen kuntamäärän pienentäminen nykyisestä reilusta kolmesta sadasta alle sataan on suuria tunteita herättävä teema. Näinä vaikeina aikoina kuitenkin on kustannusten karsimisen nimissä otettava sieltä, mistä hallituksen mielestä otettavaa on. Eli tässä tapauksessa kuntien hallinnoilta. Tämä ainakin teoriassa kuulostaa järkevältä, mutta miten on käytännön laita?

Aikaisemmin tehdyissä kuntauudistuksissa ovat kuntien virkamiehet saaneet turvattua työpaikkansa viideksi vuodeksi eli sieltä ei nopeaa säästöä ole tullut. Mahtaako tulla jatkossakaan kun asioista kuntatasolla päättävät henkilöt, jotka joutuisivat omien työpaikkojensa mahdollisesta lopettamisesta päättämään? Päätöstenteko lienee kuitenkin parasta pitää mahdollisimman lähellä kunnallisia päättäjiä, sillä todennäköisesti paikallinen tuntee mahdollisuudet karsia menoja omassa kunnassaan paremmin kuin juustohöylällä tasaisesti ottava virkamies.

Muutenkin on aiheellista kysyä, onko kuntaliitoksien hyödyistä tai haitoista tehty riittävästi tutkimustyötä vai mennäänkö taas jonkun konsultin ehdotuksen mukaisesti silmät sidottuina? Kuntaliitoksia on kuitenkin viime vuosikymmeninä tehty useita ja niistä voisi ottaa opiksi eikä keksiä sitä kuuluisaa pyörää uudestaan.

Uhkakuvia kuntaliitosten vastustajien tauluihin maalailevat antavat vain kaksi vaihtoehtoa; liitosten on tapahduttava nyt, jolloin yhdistymisestä on tarjolla porkkanaa tai pakolla parin vuoden päästä, jolloin porkkanat on muiden toimesta syöty ja ainoastaan keppiä on saatavilla. Vanhalla mallilla ei ole siis tulevaisuutta.

Edelleen peräänkuulutan riittävän ennakkotutkimuksen tärkeyttä, päätös kuntaliitoksen tekemisestä tai tekemättä jättämisestä on siksi suuri. Höntyilyn varaa ei saisi olla.

Ja tässä keskustelussa täytyy muistaa pitää valtiovallan ja yksityisten tuottamat palvelut erillään. Niiden tasoa kun määrittelevät hyvin erilaiset mittarit.

Keskustelu aiheesta on jo aloitettu Farmitin keskustelupalstalla...