Suomessa metsät ja niiden käyttö herättävät peltomaata enemmän intohimoja. Tutkimustieto kertoo, että merkittävin hiilivarasto on kuitenkin maaperä, ja suuri osa maa-alasta on tällä hetkellä maatalouskäytössä, Helsingin yliopisto uutisoi.

Lähes 80 hiilinieluista kiinnostunutta elinkeinoelämän edustajaa, julkishallinnon asiantuntijaa ja Helsingin yliopiston tutkijaa kokoontui keskustelemaan yliopiston Tiedekulmaan. Yliopiston yhdessä Climate Leadership Coalition kanssa järjestämässä tapahtumassa kuultiin esimerkkejä käynnissä olevista yhteistyöhankkeista.

Hii­len­si­don­nas­sa pel­to­maan roo­li on kes­kei­nen

Apulaisprofessori Mari Pihlatie ja Baltic Sea Action Groupin perustaja Ilkka Herlin tekevät yhteistyötä peltomaan hiilenkierron ja kasvihuonekaasujen päästöjen tutkimiseksi. Vaikka Suomessa intohimoja herättävät erityisesti metsät, on maataloudella ja pelloilla merkittävä vaikutus hiilenkiertoon myös Suomessa. Globaalisti tämä on erityisen merkittävää, sillä peltomaita on maailmassa enemmän kuin metsää.

Pihlatie voi tutkimuksessaan hyödyntää Hyytiälän metsäaseman SMEAR-infrastruktuuria, jota Markku Kulmala on ollut kehittämässä 1980-luvulta alkaen metsien ja ilmakehän vuorovaikutusten tutkimukseen.

”Hiilen sitomisen näkökulmasta peltojen monimuotoisuutta kannattaisi lisätä esimerkiksi vähentämällä lannoitteita ja peltojen muokkaamista”, Pihlatie kertoo tutkimuksen näkökulmasta.

Hiilen kierron kannalta kestävä viljelymalli on myös taloudellisesti kestävämpää viljelyä.

”Tavoitteena on parantaa maaperän laatua ja saada näin parempi tuotanto. Samalla aiheutuu vähemmän päästöjä ja hiilensidonta tehostuu”, kertoo Ilkka Herlin.

”Tällä hetkellä kaikki Suomen pellot ovat päästöjen lähteitä. Baltic Sea Action Groupin, Ilmatieteenlaitoksen ja Sitran Carbon Action-hankkeessa kehitetään yli 100 viljelijän kanssa konkreettisia keinoja parantaa maatilojen hiilensitomista. Kunnianhimoisena tavoitteena on maatalouden paradigman muutos”, Herlin jatkaa.

Nie­lu­jen ve­ri­fioin­ti edel­lyt­tää li­sä­tut­ki­mus­ta

Monimutkaisten vuorovaikutusten mittaaminen, mallintaminen, ymmärtäminen ja tiedon soveltaminen vaativat monitieteistä tutkimusta ja poikkisektoraalista yhteistyötä ja rahoitusta.

Kun maaperän, metsän ja ilmaston vuorovaikutukset tunnetaan, hiilinielut ja -varastot pystytään verifioimaan, jolloin nielun kasvattamisesta voi saada rahaa, ja sen pienenemisestä voi joutua maksamaan. Tutkimustietoa ei kuitenkaan ole vielä tarpeeksi, jotta periaatetta päästäisiin aukottomasti toteuttamaan.

”Suomessa ollaan mallien kehittämisessä aallonharjalla”, huomauttaa Mari Pihlatie.

Lue koko uutinen täältä

Lähde: Helsingin yliopisto/Riikka Mäntyniemi