Kapu-kalkinlevityskoneita Kapun konepajasta 50 vuotta

Satojen kalkinlevityskoneiden valmistaja Kauno ”Kapu” Toivonen ja hänen Kapu-kalkinlevityskoneensa ovat kaikkien kalkkimiesten tuntemia. Kalkkikoneiden lisäksi hänen yrityksellään Silento Oy:llä on myös monipuolista konepajatoimintaa. Yksi erikoisuus konevalmistukseen liittyy: Toivonen valmistaa koneet ilman sen tarkempia piirustuksia.

Yhden miehen konepajasta kasvanut somerolainen Silento Oy ja sen omistaja Kauno Toivonen, jonka kaikki tuntevat Kapuna, on legendaarisen suomalaisen kalkinleivityskoneen Kapun kehittäjä ja valmistaja.

Kapu-koneen historia juontaa juurensa jo 50 vuoden taakse 70-luvun alkuun, jolloin hän alkoi nuorukaisena valmistaa ensimmäisiä koneita. Siitä silloiset levittimet kehittyvät, teknistyivät ja kasvoivat nykyaikaisiksi, pitkälle automatisoiduiksi kalkinlevityskoneiksi, jotka mahdollistivat myös talvilevityksen.

Toivonen vitsaileekin olleensa vuosien mittaan aikamoinen kalkinmyyjä. Hän sanoo, että hänen kehittämiensä koneiden avulla on saatu vuosien mittaan myytyä ja levitettyä peltoon paljon kalkkia sellaiseen aikaan, jolloin sinne ei muuten olisi ollut mitään asiaa.

Lue koko artikkeli Nordkalkin sivuilta

Teksti ja kuvat Arto Takalampi

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja