Olet täällä

Syysrapsia voi kylvää ensi viikollakin

Syysrapsi suositellaan kylvettäväksi Etelä-Suomessa elokuun 10 päivään mennessä. Näin varmistetaan, että myös viileänä loppukesänä ja aikaisin päättyvänä kasvukautena kasville ehtii kehittyä riittävän kookkaat taimet talvehtimisen varmistamiseksi. Nyt säiden ennustetaan kuitenkin jatkuvan hyvin lämpiminä ja pitkän aikavälin sääennusteetkin lupailevat lämmintä syksyä, mistä johtuen syysrapsia voi kylvää vielä ensi viikonkin aikana. Pohjanmaan korkeudella syysrapsi tulisi kuitenkin kylvää viimeistään tulevan viikonvaihteen aikana.

Syysrapsilohkolle suositellaan perusmuokkaukseksi kyntöä. Savimailla muokkaus onnistuu parhaiten jyrsimellä. Kylvettäessä maassa tulisi olla kosteutta siementen itämiselle tai sitten riittävä sade pian kylvön jälkeen. Pioneerin Maximus 06 -siemensäkki riittää 4 hehtaarille. Tämän vuoden siemen on hyvin kookasta, kylvösuositus 3,5 kg/ha.



Pohjanmaalla on jo puitu ensimmäisiä syysrapseja ja sadot ovat olleet todella hyviä. Eilen puitiin Mustasaaressa Benny Nybäckin tilalla Pioneer Maximus 06 -lajikkeesta hehtaarin alalta 4.796 kilon sato. Viljelijä on mukana Käytännön Maamies -lehden syysrapsin satokilpailussa.

 

Kommentit

Samankaltaista sisältöä