05.03.21

Öljykasveista niukkuutta maailmalla - Suomen syysöljykasviala kaksinkertaistumassa

Öljykasvien tuotantomäärien niukkuus maailmanmarkkinoilla pitää niiden hinnat korkealla.

Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR ry:n Kantar TNS Agrilla teettämän Kylvöalaennusteen mukaan kotimaassa kasvukaudella 2021 kylvetään kevätrypsiä 17 700 hehtaarin alalle, joka tarkoittaisi kuuden prosentin laskua viime vuoteen. Kevätrapsin osalta ennuste on 9 700 hehtaaria, jolloin laskua viime kevääseen tulisi 10 prosenttia.

Syysöljykasvien alan odotetaan sen sijaan nousevan yli 200 prosenttia. Ennusteen mukaan syysöljykasveja kylvetään tänä kesänä 5 200 hehtaarin alalle, kun viime vuoden kylvöala oli vain 1 700 hehtaaria.

Rapsin hinnat yhä nosteessa

Rapsin hinnat nousivat Saksassa korkeimmilleen kahdeksaan vuoteen, sillä rapsista on ollut vajetta. Saksan spot-hinnat ovat korkealla tasolla, mutta UFOP:in mukaan suuri osa sadosta myytiin jo hintojen noustessa marraskuussa 2020. Helmikuun sopimus Pariisissa nousi yli 450 €/tn tammikuun lopussa eli korkeimmilleen sitten huhtikuun 2013. Nyt maaliskuun alussa (5.3.) lähin futuurinoteeraus (toukokuu -21) on Pariisin pörssissä NYSE Euronextissä jo tasolla 515 €/tn.

Suomessa rapsin hinnat ovat tällä hetkellä 490 €/tn tienoilla ja seuraavan sadon osalta 420 €/tn paikkeilla.

Maailmalla rapsivarastot kutistuvat

Maailman rapsin tuotanto on riittämätöntä suhteessa kysyntään. Ukrainan tuotanto on jo aika lailla myyty ja arviota Kanadan tarjonnasta on laskettu jyrkästi johtuen vilkkaasti edenneistä vienneistä. Kanadan varastot olivat joulukuun lopussa lähes neljänneksen edeltävän vuoden tasoa alempana.

EU 27 -alueella puolestaan rapsin tuotannon odotetaan kasvavan.

Maailman rapsiala kasvaa ensi kaudella 2021/22

Kansainvälinen viljaneuvosto (IGC) ennustaa rapsin viljelyalan kasvavan maailmalla ensi kaudella 2021/22. Alan ennustetaan kasvavan Kanadassa, mutta pysyvän kuluvan kauden tasolla EU:ssa ja Australiassa. Ukrainan osalta rapsialan ennakoidaan kutistuvan hieman.

Nyt silmällä kannattaa pitää sitä, miten Euroopan syysrapsikasvustot kehittyvät. Tällä hetkellä Euroopan syysrapsikasvustot ovat pääosin hyvässä kunnossa ja olosuhteet ovat suotuisat, sillä lumipeite on suojannut kasvustoja monin paikoin. Seuraavien kuukausien olosuhteet ratkaisevat paljon. Lisäksi kannattaa seurata sitä, miten paljon EU-alueelle tuodaan rapsia vielä kauden loppupuolella.

Lähde: Vilja-alanyhteistyö ryhmä VYR

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja