Syysrapsi hyvässä kasvussa

Kulunut talvi oli hyvin suotuisa syysrapsin talvehtimiselle.

Syysrapsi hyvässä kasvussa

Markku Virtanen on tyytyväinen syysrapsin hyvään talvehtimiseen.

Somerolla Markku Virtasen tilalla on nyt syysrapsi jo reippaassa kasvussa.

Kulunut talvi oli hyvin suotuisa syysrapsin talvehtimiselle. Vaikka helmi-maaliskuun taiteessa purivat kireät yöpakkaset, lumipeitettä oli riittävästi suojaamassa taimia pakkasvaurioilta. Lumen sulamisen jälkeen pakkasyöt eivät enää vaurioittaneet aikaisin kylvettyjä kookkaita Pioneer Maximus 06 lajikkeen taimia.

Nurmi esikasvina

Markku Virtasella on nyt kasvussa toistaa kertaa syysrapsia, ja molemmilla kerroilla se on perustettu nurmeen.

Viime vuoden heinäkuun lopussa nurmipelto oli kyntöhetkellä hyvin kuivaa ja kovaa. Kylvömuokkaukseen ainoa vaihtoehto oli jyrsin.

Ajo kahteen kertaan sai aikaan sopivan mururakenteen, eikä maa tiivistynyt yhtään. Vaikka syksyllä satoi poikkeuksellisen paljon, missään vaiheessa ei rapsipellolle muodostunut vesilätäköitä.

Kasvinsuojelussa kylvön jälkeen torjuttiin etanat ja rikkakasvit sekä myöhemmin syksyllä tehtiin kasvunsäädekäsittely.

Kevätlannoitus viikko sitten

Syysrapsin sato rakennetaan syksyllä riittävän aikaisella kylvöllä. Nyt kookas taimi on jo lähtenyt hyvään kasvuun.

Viime perjantaiaamuna – kun oli viimeinen pakkasyö – tehtiin ensimmäinen jaettu lannoituskerta YaraBela Sulfanilla N 90 kg/ha. Syysrapsi tarvitsee ravinteita heti kasvuun lähdettyään. Koska viikko sitten maa oli noin puolisen metriä roudassa, oli aikainen jaettu lannoitus järkevää, sillä tällä hetkellä, kun routa on vasta pinnasta sulanut, pelto ei kantaisi koneita.

Toisella lannoituskerralla käytetään YaraLiva Nitraboria, ja se levitään kukkanuppujen tultua näkyviin.

Kasvinsuojelussa tarvittaessa torjutaan rapsikuoriaiset, ja jos alkukesä on sateinen, tehdään pahkahomeenestokäsittely.

Kuvat Somerolta 19.4.2018

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja