Olet täällä

Odotettua paremmat sadot painavat maailman viljamarkkinoita

Euroopan markkinat

Vehnän hinnat EU:ssa jatkoivat laskuaan. Matifin vehnäfutuurit olivat alhaisimmillaan lähes vuoteen.

Ranskan vehnäsato on saatu puitua ja laatuodotukset ovat nousseet. Saksassa, Puolassa ja Baltian maissa sateet ovat hidastaneet sadonkorjuuta ja huolet sadon laadusta kasvavat. Saksassa huomattava osa sadosta puidaan rehulaatuisena. EU:n viljasadosta odotetaan määrällisesti suurta, mutta laadullisesti hyvää myllyvehnää kaivataan yhä sekä EU:ssa että maailmalla.

EU:n rapsit on pohjoisimpia maita lukuun ottamatta saatu korjattua. Keskisadot ovat ylittäneet odotetut satotasot ja Reutersin mukaan EU:n keskimääräinen rapsisato on 3,22 tn/ha. Satotaso jää kuitenkin hieman alle EU:n viiden vuoden keskiarvon (3,24 tn/ha).

 

Maailmanmarkkinat

USA:n maatalousministeriö USDA:n raportin ennakoitua korkeammat sato-odotukset yllättivät. Viljan hinnat ovat jatkaneet laskuaan odotettua parempien satonäkymien vuoksi. USA:ssa syysvehnät on saatu puitua ja kevätvehnästä on korjattu yli puolet. Ennusteiden mukaisesti kevätvehnän laatu on historiallisen heikko. Vehnälaatujen välisten hintaerojen odotetaan kasvavan.

Venäjällä puinnit etenevät, vaikka sadonkorjuu on myöhässä. Tulossa on ennätyksellisen korkea sato. Venäjän keskisato on noussut 4 tn/ha, joka on 20 % enemmän kuin viime vuonna. Venäjän toinen peräkkäinen huippusato vaikuttaa myös EU:n hintoihin. Myös Mustanmeren alueella saatavat runsaat sadot vaikuttavat vientimarkkinoihin.

Euroopan rapsisadon ollessa korjattu, odotetaan minkälainen Kanadan sadosta tulee. Rapsien kasvuolot ovat olleet kuivat ja kuumat.

 

Lähde: Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR

Kommentit

Samankaltaista sisältöä