Olet täällä

Perunallekin kulunut kasvukausi ollut haastava – sato kuitenkin viime vuotta parempi

Kulunut kasvukausi on ollut haastava myös perunanviljelijöille, Luonnonvarakeskus (Luke) tiedottaa. Viljelyä ovat monilla alueilla piinanneet sateet, varhaiset hallat ja yllätyspakkaset. Myös sadonkorjuu venyi tavanomaista myöhäisemmäksi.

Vaikeuksista huolimatta perunasadosta saatiin kohtalainen. Lokakuun puolivälissä ruokaperunaa oli maatilojen varastoissa 171 miljoonaa kiloa. Määrä jää selvästi alle pitkän aikavälin keskiarvon, mutta on kuitenkin 13 miljoonaa kiloa viimesyksyistä suurempi.

 

Perunan pinta-aloissa ei muutoksia – satotaso hieman edellisvuotta suurempi

Tänä vuonna perunan satotaso oli noin 30 tonnia hehtaarilta, kun edellissyksynä jäätiin 29 tonniin. Perunan viljelyala säilyi Luken tilastokyselyyn vastanneilla tiloilla 11 000 hehtaarissa.

Suuri vaikutus maan kokonaissatoon oli peruna-alaltaan suurimmilla eli Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten alueilla, joissa yllettiin viimevuotista parempiin satotasoihin. Näiden alueiden maatilojen varastoissa on ruokaperunaa peräti 57 prosenttia koko maan ruokaperunasta.

 

Peruna riittänee kotimaiseen kulutukseen

Tämän syksyn ruokaperunamäärän arvioidaan riittävän kotimaiseen kulutukseen. Laatuongelmia on kuitenkin viime vuotta enemmän, joten sitä kautta myös lajittelutappiot kasvavat viime vuodesta.

Syyskuussa oli havaittavissa lievää ruokaperunan tuottajahintojen nousua: viime syyskuussa 100 kilogrammaa perunaa maksoi 19,14 euroa, kun vuoden 2016 syyskuussa hinta oli 16,56 euroa.

Luken kyselyssä olivat mukana ne ruoka- ja ruokateollisuusperunaa viljelevät tilat, joiden peruna-ala oli vähintään viisi hehtaaria. Tällaisia tiloja oli 475 ja niiden ruoka- ja ruokateollisuusperuna-ala oli yhteensä 10 881 hehtaaria.

 

Lähde: Luonnonvarakeskus

Kommentit

Samankaltaista sisältöä