Harakalla on kivaa, vankkaoksaisesta petäjiköstä löytyy yltä kyllin pesäpaikkoja. Metsänomistaja tuskin nauttii. Neuvoja suosittelee silti malttia: kasvuisaa 25-vuotiasta metsää ei vielä pidä kaataa. Istutusmännikkö tuottaa tukevasti puuta seuraavat kolmekymmentä vuotta.

Kallaveden metsänhoitoyhdistyksen alueneuvoja Reijo Tiirikainen tuntee metsikön taustat.
”Alue on ikivanhaa kaskea, jota viljeltiin vielä 1970-luvun alussa. Sitten se ketoutui jäkkimaaksi, kuten täkäläiset sanovat. Heinikko oli lyhyttä ja maa karkeutensa vuoksi kuivakkaa. Männyt istutettiin vuonna 1979.”
Istukkaat lähtivät rinnemaalla hyvään kasvuun. Laatuongelmat paljastuivat vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin. Tiirikaisen mukaan Vehmasmäen kylän kupeessa kasvava männikkö kärsii monista ongelmista.
”Maa on liian viljavaa männylle, toisaalta booria on niukasti, kuten kaskimailta usein, mikä osaltaan on pensastuttanut puita. Lisäksi alue on täkäläisittäin korkealla, joten lumituhot ovat murtaneet latvoja”, Tiirikainen luettelee.

Järeä
ensiharvennus
Kallaveden yhdistyksen lukuun työskentelevä hakkuukone ensiharventaa parhaillaan ongelmamännikköä. Kemera-tukea ei saa, koska puuston keskiläpimitta ylittää säädetyt 16 senttiä.Motokuskille savotta on hankala.
”Puiden valinta on vaikeaa. Äkkikatsomalta kaikki puut näyttävät surkeilta”, pohtii Matias Huttunen.Hän kertoo, että kasvamaan jätetään melko runsaasti puita, koska lumituhot todennäköisesti jatkossakin harventavat puustoa. Laatuharvennukseen ei ole eväitä, koska kaikki puut ovat jokseenkin yhtä huonoja.
Tiirikaisen mukaan ensiharvennus jäänee metsikön ainoaksi kasvatushakkuuksi.
”Minä antaisin tämän kasvaa vielä noin 30 vuotta tällaisena, sitten on päätehakkuun aika.”

Sorvitukkia
tulossa
Puuston tilavuus ennen harvennusta oli 160 kuutiota hehtaarilla. Puusto on siis kasvanut keskimäärin 6,4 kuutiota hehtaarilla vuodessa. Harvennuksessa poistetaan noin 50 kuutiota hehtaarilta.
Kaadettujen puiden lustot osoittavat, että kasvu on parin viime vuoden aikana taantunut, koska mäntyjen elävän latvuksen osuus on puuston ylitiheyden vuoksi alkanut supistua.
”Harvennuksen jälkeen kasvu elpyy. 55 vuoden kiertoajan kuluessa tämä metsä tuottaa noin 380 kuutiota puuta hehtaarille, siis vajaat seitsemän kuutiota hehtaarilla vuodessa. Päätehakkuuseen tultaessa puut ovat rinnan tasalta noin 35-senttisiä ja tilavuudeltaan suunnilleen 700-litraisia”, Tiirikka ennakoi.
Hän toteaa, että puuston kasvatus on kohtalaisen kannattavaa, koska osa rungoista tuottaa vaneritehtaille kelpaavaa sorvitukkia.
”Järeän kuusen hakkuumahdollisuudet supistuvat, joten tällainen puu kelvannee tukiksi jatkossakin. Sitä paitsi näiden puiden laatu ei enää huonone. Oksat ovat tyvitukin mitalta kuolleet eivätkä siis enää paksune.”

Tukin määrä
ratkaisevaa
Tiirikainen laskeskelee, että puuston taloudellinen tuotto kohoaa tyydyttäväksi, jos edes kolmannes rungoista tuottaa tukkia.
”Kaikkiaan tästä saadaan noin 300 kuutiota kuitupuuta hehtaarilla ja tukkia noin 80 kuutiota. Tällöinkin tukista kertyy myyntituloa enemmän kuin kuitupuista. Tukin saanto siis ratkaisee kannattavuuden.”
Hän laskee, että puuston keskimääräinen rahallinen tuotto kohoaa nykyhinnoin noin 130 euroon hehtaarilla vuodessa.
”Tuotto kohoaa yli pinta-alaverotuksen perusteeksi lasketun metsän puhtaan tuoton. Näin kasvatusta voi pitää kannattavana. Tietysti istutuskuusikon kasvattaminen olisi tällä kohteella selvästi kannattavampaa.”

Hakata vai kasvattaa?

Metsäekonomistit korostavat korkotekijän merkitystä puunkasvatuksen kannattavuudessa. Korolla tarkoitetaan puustoon sidotun pääoman tuottoa.
Jokainen metsänomistaja asettaa - todennäköisesti tietämättään - jonkinlaisen korkovaatimuksen kasvattamilleen puustoille.

Räkämännikön
vaihtoehdot
Pelkkää kuitupuuta tuottava räkämännikkö on oiva kohde hahmotella puun kasvattamisen kannattavuutta.
Oletetaan, että 25-vuotias, OMT:llä kasvava räkämännikkö Etelä-Suomessa on niin oksikas, ettei siitä ikinä tule tukkia. Laki ei estäisi laaduttoman metsän uudistamista, joten metsänomistaja voi toimia mielensä mukaan.
Jos päätehakkuu tehdään heti, saadaan kuitupuuta 150 kuutiota hehtaarilla. 11 euron kantohinnalla tuloja kertyisi 1650 euroa.
Vaihtoehtoisesti metsää voidaan kasvattaa esimerkiksi 20 vuotta. Männikkö tuottaisi 25 ja 45 ikävuosiensa välillä noin kymmenen kuutiota puuta hehtaarilla vuosittain. Päätehakkuussa kertyisi kuitupuuta 350 kuutiota. Samaisella 11 euron kantohinnalla tulo karttuisi 3850 euroon.
Hakata, vai kasvattaa? Valinta kuvaa metsänomistajan pääomalle asettamaa tuottovaatimusta. Rahapulassa arvostaa heti saatavia tuloja, tällöin pääoman tuottovaatimus on korkea. Vakavaraisella ei olisi samasta syystä tarvetta hakata.

Kumpi on enemmän:
1650 vai 3850 euroa?
Mutta kumpi oikeasti on enemmän, 1650 euroa nyt vai 3850 euroa 20 vuoden kuluttua.
Kuvitellaanpa, että räkämännikköä olisi 100 hehtaaria ja sen omistaja ostamassa 165 000 euron asuntoa. Kannattaisiko puut myydä kauppahinnan katteeksi heti vai ottaa lainaa 20 vuoden takaisinmaksuajalla ja pitää petäjikkö pystyssä yhtä kauan.
Vastaus riippuu pankinjohtajan auliudesta: Puustopääomalle on metsässä saatava vähintään sama korkotuotto kuin pankkilainastakin peritään, jotta metsää kannattaa kasvattaa edelleen. Mitä kovempi korko lainarahalla on, sitä todennäköisemmin puusto kannattaa hakata heti.
Vertailimme erilaisia vaihtoehtoja metsäekonomian tutkija Anssi Ahtikosken laatimalla laskurilla, jossa muuttujina voidaan käyttää laskentakorkokantaa, puuston hehtaarikasvua, kantohintaa sekä odotusaikaa.
Yllä kuvatuin oletuksin puuston edelleen kasvatus kannattaa, jos lainan korko on enintään 4,3 prosenttia. Silloin päätehakkuu 20 vuoden kuluttua tuottaa tuloja yhtä paljon tai enemmän kuin lainapääoma ja siitä maksettavat korot yhteensä.
Se tosin täyttyy huomata, että vertailussa käytetään reaalikorkoja. Metsän tuotto on reaalikorkoa, mutta lainan nimelliskorosta pitää vähentää inflaation osuus.
Metsätalouden kannattavuuslaskennassa Suomessa käytetään 3-4 prosentin korkokantoja. Nykyisin asuntolainakoroin esimerkkimännikköä kannattaisi kasvattaa.
Kasvatuksen kannattavuus paranee merkittävästi, jos metsästä 20 vuoden kuluttua saadaan edes jonkin verran tukkia, kuten oheinen Kuopion esimerkkimännikkö osoittaa.

Yksi harvennus
kannattavinta
Ahtikosken laskuri osoitti myös, että taloudellisesti kannattavinta olisi tehdä esimerkkimännikköön yksi voimakas harvennus ja kasvattaa jäävää puustoa edelleen 20 vuotta.
Korkotekijän ansiosta heti saatavien tulojen painoarvo koko kiertoajan kattavissa kannattavuuslaskelmissa on suuri. Lisäksi kasvatettavaksi jäävään puustoon sitoutunut pääoma tuottaa 4,9 prosentin koron kiertoajan viimeisten 20 vuoden aikana, mikä metsätaloudessa on korkea.

Pystykarsinta ei pelasta
räkämännikön laatua

Paksuja oksia karsittaessa paljastuvien oksa-arpien kyljestyminen pintapuulla on puiden nopeasta paksuuskasvusta huolimatta niin hidasta, ettei karsinta tuota laatutukkia.
”Oksan näennäisen kyljestymisen jälkeenkin oksan päälle voi jäädä reikä eli puun sisään syntyy umpikoro. Karsintaohjeissa mainittu männyn oksien enimmäispaksuus, 2,5 senttiä on ihan järkevä, paksumpia oksia ei kannata karsia”, toteaa tutkija Aili Tuimala Metsäntutkimuslaitokselta.
Hän huomauttaa, että nopeakasvuisissa puissa on usein myös runkovikoja: tyvivääryyttä ja toispuolisia latvuksia. Niiden vuoksi puussa on lylyä, joka heikentää tukin laatua.
Pystykarsintaa tutkinut professori Matti Kärkkäinen on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa ainoa keino parantaa rehevien maiden mäntyjen laatua karsimalla on tehdä työ useassa vaiheessa, varhain aloittaen.
”Tiedän, että moni metsänomistaja tekeekin näin. Tosin se vaatii harrastuneisuutta asiaan.”

Laatuharvennus
tehtävä varhain
Usein kehnolaatuisen männikön laatua voidaan parantaa ensiharvennusvaiheessa, kun kasvatettavaksi valitaan metsikön paraslaatuisia puita, vaikka ne olisivat hieman metsikön suurimpia valtapuita pienempiä.
Olennaista tällöin on, että laatuharvennus tehdään riittävän varhain, kun puuston valtapituus on suunnilleen 10-12 metriä. Mitä pidemmäksi puusto varttuu, sitä rankemmin valtapuut varjostavat pituuskasvukisassa tappiolle joutuneita puita.

# MIKKO RIIKILÄ - METSÄLEHTI 4/2005