Olet täällä

Anna syysöljykasveillesi hyvä lähtö

Syysöljykasvien kylvö alkaa olla ajankohtainen ja kasveille kannattaa antaa parhaat mahdollisuudet hyvään kasvuunlähtöön. Kylvö tulisi tehdä ajoissa, jotta etenkin syysrapsi ehtisi kehittyä tarpeeksi pitkälle ennen talven tuloa.

Syysöljykasvien riesana voivat olla etanat, jotka kannattaa torjua Sluxx HP-valmisteella. Samoin jääntivilja ja heinämäiset rikkakasvit, etenkin kylänurmikka, kannattaa torjua jo syksyllä. Tähän sopii Select Plus-valmiste.

Sluxx HP torjuu kaikki etanalajit tehokkaasti

Etanat vioittavat erityisesti syysöljykasveja, mutta myös syysvehnät ja -rukiit voivat joutua etanoiden naposteltaviksi. Etanariski on suurin erityisesti niillä lohkoilla, joilla on ollut nurmi esikasvina. Etanoita esiintyy todennäköisemmin myös niillä lohkoilla, joilla etanatuhoja on ollut edellisinäkin vuosina.

Lohkon etanatilanteen voi selvittää helposti sijoittamalla muovisäkin tai puulankun pellolle ja jättämällä sinne yön yli. Jos etanoita on seuraavana päivänä säkin tai lankun alla, ovat etanatuhot kyseisellä lohkolla mahdollisia.

Sluxx HP suositellaan levitettävän etenkin kosteammille lohkoille mahdollisimman nopeasti kylvöjen jälkeen. Rakeita ei kannata mullata maahan vaan jättää ne pintaan. Rakeet kestävät sadetta jopa kuusi viikkoa, vaikka niiden väri haalenisi.

Rae vähenee etanoiden sitä syödessä. Näin ollen rakeen silmiinpistävän sininen väri auttaa seuraamaan lohkon etanatilannetta – mitä enemmän rakeita on hävinnyt, sitä enemmän etanoita on. Rakeen lisäys voi tulla tarpeeseen, jos etanoita on paljon.

Sluxx HP:ta annostellaan 5–7 kg/ha etanoiden runsauden mukaan. Sluxx HP -syöttirakeelle ei ole varoaikaa ja se soveltuu myös luomutuotantoon.

Tutustu tarkemmin Sluxx HP-tuotteeseen tästä tai kysy paikalliselta jälleenmyyjältäsi.

Tuotetta on saatavilla Viljelijän Avena Bernerin ja Hankkijan kautta.

Kylänurmikan ja jääntiviljan torjunta syysöljykasveista kannattaa

Kylänurmikasta on tullut kasvava rikkakasviongelma monella suomalaisella pellolla viime vuosina. Vähennetty muokkaus ja erityisesti suorakylvö antavat kylänurmikalle paremmat mahdollisuudet pärjätä. Vaikka se on matala ja varsin ”näkymätön” rikkakasvi, vie se huomattavia määriä ravinteita ja hankaloittaa viljelykasvien alkukasvua.

Tiloilla, joilla öljykasvit kuuluvat viljelykiertoon, kylänurmikka on kuitenkin mahdollista torjua kustannustehokkaasti viljelykierrosta Select Plus -tuotteella. Samalla öljykasveilta saadaan torjuttua myös muut heinämäiset rikkakasvit, hukkakaura sekä jääntivilja.

On huomattava, että kylänurmikan lisääntymisen hillitseminen on öljykasvien viljelykierrossa halvempaa kuin sen torjunta viljakasvien viljelykierrossa.

Torju rikat oikeaan aikaan

Paras torjuntateho saavutetaan syysrapsin ollessa kasvuasteella BBCH 12-15 (2 - 5-lehtiasteella). Silloin yleensä kaikki heinämäiset rikkakasvit ovat taimettuneet, mutta öljykasvien kasvusto ei vielä peitä rikkakasveja liikaa.

Select Plussan käyttömäärä öljykasveilla on maksimissaan 1 l/ha, mutta yleensä 0,8 l/ha on riittävä annos kylänurmikan, jääntiviljan ja yksivuotisten heinämäisten rikkatorjuntaan. Torjunta kannattaa tehdä ennen lokakuun alkua.

Tutustu Select Plussaan tarkemmin tästä tai kysy paikalliselta jälleenmyyjältäsi.

Select Plus on saatavilla Hankkijan, Lantmännen Agron ja Viljelijän Bernerin kautta. 

Varmista kasvinsuojeluaineen turvallinen käyttö. Lue aina pakkausmerkinnät ja tuotetiedot ennen käyttöä.

Vasemmalla käsittelemätön ja oikealla syksyllä Select Plus -käsitelty (0,7 l/ha) syysrapsi keväällä.

Tekijä: 

Kommentit

Samankaltaista sisältöä