02.05.23

Kasviöljyä pellolta pulloon – säiden lämmettyä on aika tehdä rikkakasvien torjunta

Huolimatta syksyllä tehdystä rikkatorjunnasta, syysrapsilohkolla esiintyy jonkin verran saunakukkaa, orvokkia ja myös lutukkaa. Rikkakasvien torjunta tulisikin tehdä mitä pikimmin, mutta viileät säät ja yöpakkaset ovat viivästyttäneet torjunnan suorittamista.

Syysrapsin kasvurytmi on keväällä kiivas

Noin kaksi viikkoa on vierähtänyt siitä, kun Mika Lehtinen lannoitti syysrapsilohkonsa. Säiden viilenemisestä huolimatta syysrapsien kasvu on ollut kiivasta ja pääverson pituuskasvu on hyvässä vauhdissa. Pisimmälle ehtineet yksilöt alkavat olla jo varhaisessa nuppuvaiheessa ja nuput alkavat näkyä selvästi. Syysrapsin satopotentiaali on jo nähtävissä nuppujen runsaana määränä.

Syysrapsin helppous tuholaisten osalta käy myös selväksi, sillä harvoin kevätöljykasveilla näkee nuppuvaiheen kasveja, joissa ei ole lainkaan rapsikuoriaisia. Ainakin vielä vapun paikkeilla, kun päivälämpötilat ovat olleet 10-15o C tienoilla rapsikuoriaiset loistavat poissaolollaan. Lämpötilojen noustessa tilanne voi vielä muuttua, mutta ainakin vielä pääverson nuput saavat kehittyä rauhassa.

Säiden lämmettyä on aika tehdä rikkakasvien torjunta

Huolimatta syksyllä tehdystä rikkatorjunnasta, syysrapsilohkolla esiintyy jonkin verran rikkakasveja. Saunakukkaa ja orvokkia löytyi lohkolta harvakseltaan, mutta tasaisesti ympäri lohkoa. Myös lutukkaa näkyi jonkin verran erityisesti lohkon maalajiltaan kevyemmissä osissa.

Rikkakasvien torjunta tulisikin tehdä mitä pikimmin, mutta viileät säät ja yöpakkaset ovat viivästyttäneet torjunnan suorittamista. Torjunnan osalta Lehtinen puntaroi kahden syysrapsille hyväksytyn valmisteen, Matrigonin ja Korvetton välillä.

Viljelijän Bernerin kehityspäällikkö ja kasvinsuojeluaine-ekspertti Janne Laine suositteli Lehtiselle ja muillekin syysöljykasvinviljelijöille Korvettoa sen laajemman rikkakasvitehon ja hieman alhaisemman ruiskutuslämpötilan vuoksi. Korvettolla rikkatorjunta voidaan tehdä heti, kun lämpötila kohoaa yli 10o C eikä yöpakkasia esiinny, mutta Matrigonin optimiruiskutuslämpötila tulisi olla noin 20o C, mitä ei sääennusteiden mukaan olisi ainakaan 10 päivään tulossa. Sinä aikana sekä rikkakasvit että syysrapsit ovat kasvaneet jo liian pitkälle.

Lue koko juttusarja

Kirjoittaja kehityspäällikkö Mika Hyövelä, Viljelijän Berner

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja