Olet täällä

Lentagran WP – nyt myös herneen rikkatorjuntaan

Erikoiskasveilla käytössä ollut Lentagran on juuri saanut uuden käyttökohteen rikkakasvien torjuntaan herneviljelyksiltä.

Lentagran WP tehoaa hyvin tai erinomaisesti mm. jauhosavikkaan, pillikkeeseen, peippiin ja peltomataraan. Siten se on oiva valinta suurimmalle osalle Suomen hernelohkoista. Sillä on hyvä teho myös hankalasti torjuttavaan mustakoisoon, joka on oikea ongelmarikkakasvi esiintyessään erityisesti ruokaherneviljelyksillä.

Tuote on lehtien kautta vaikuttava, kosketusvaikutteinen rikkakasviaine ja sopii sen takia myös hyvin multaville maille, missä maavaikutteiset aineet eivät ole parhaimmillaan.

Kuvassa oleva herne ja rikkakasvit alkavat olla sopivan kokoisia ruiskutettavaksi. On tärkeää, että rikkakasvit eivät pääse liian isoksi ennen käsittelyä. (Kuva suurenee klikaamalla.)Lentagran tehoaa parhaiten rikkakasvien ollessa pieniä ja hyvässä kasvussa. Herkät lajit on torjuttavissa 4-lehtiasteelle saakka. Paras torjuntatulos saavutetaan, kun ruiskutus tapahtuu kasvuston ollessa kuiva ja lämpötila on yli 10 astetta. Sopivin ruiskutusaika on aamulla, koska valo parantaa rikkakasvitehoja entisestään.

Tuote on pakattu vesiliukopussiin, joka hajoaa ruiskun säiliössä päätyessään kosketukseen veden kanssa. Parhaiten pussi liukenee, kun ruiskutusvesi on vähintään 15-20 °C ja tuotepakkaus on vähintään 15 °C.

Hyväksytty käyttömäärä on 2 x 0,5 kg/ha (BBCH 11-16) tai 1 x 0,75-1,0 kg/ha (BBCH 13-16). Strategiakokeiden perusteella suositellaan tankkiseosta Fenixin kanssa (0,5 kg/ha Lentagran + 0,5 l/ha Fenix), joka on itsessään kustannustehokas ratkaisu. Jos tarvitaan toinen ruiskutus, sen käyttömäärä on 0,5 kg/ha Lentagrania ja ajankohta 7-10 päivää ensimmäisestä ruiskutuksesta.

Lisätietoja Lentagranista löytyy Nordisk Alkalin nettisivuilta.

Lentagran on saatavilla Hankkijan, Lantmännen Agron ja Viljelijän Bernerin valikoimista.

Varmista kasvinsuojeluaineen turvallinen käyttö. Lue aina pakkausmerkinnät ja tuotetiedot ennen käyttöä.

Tekijä: 

Kommentit

Samankaltaista sisältöä