Olet täällä

Linnut tulee edelleen suojata lintuinfluenssalta

Lintuinfluenssaa on todettu edelleen luonnonvaraisissa linnuissa, vaikka tilanne onkin hieman rauhoittunut. Tartunnan leviämisen estämiseksi Ruokavirasto suosittelee, että luonnonvaraisten lintujen ja siipikarjan sekä muiden ihmisten pitämien lintujen väliset kontaktit pyritään estämään.

Jos linnut pääsevät ulkoilemaan, lintuja ei pitäisi päästää vapaaksi esimerkiksi pihapiirin ympäristöön, vaan ne olisi hyvä pitää aitauksissa. Suositeltavaa olisi kattaa aitaukset verkolla. Lintujen rehu ja vesi tulisi säilyttää suojattuna luonnonvaraisilta linnuilta. Lintujenpitotiloihin olisi hyvä varata omat kengät ja muut varusteet, joita ei käytetä muualla.

Lintuinfluenssan kaksi uusinta tapausta todettiin Kirkkonummelta kuolleena löytyneessä merikotkan poikasesta ja Rääkkylästä löytyneestä valkoposkihanhesta. Tapauksia on todettu samoista lintulajeista ja samoilta alueilta jo aiemminkin. Lintuinfluenssaviruksen tyyppi on ollut korkeapatogeeninen H5N1.

Lintuinfluenssavirukset tarttuvat huonosti ihmiseen, ja tartunta vaatii yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen villilintuun, siipikarjaan tai niiden eritteisiin.

Lue lisää ajankohtaisasiaa lintuinfluenssasta Ruokaviraston nettisivulta

 

Lähde: Ruokavirasto

 

 

Otsikko: 

Kommentit

Samankaltaista sisältöä