05.08.05

Soijarouheen hinta voimakkaassa nousussa

Soijan maailmanmarkkinahinta on keväästä asti ollut voimakkaassa nousussa. Edelleen kohoava soijan hinta tulee jatkossa tuomaan korotuspaineita etenkin sikojen ja siipikarjan rehuseosten hintoihin.

Soijan maailmanmarkkinahinta on keväästä asti ollut voimakkaassa nousussa. Edelleen kohoava soijan hinta tulee jatkossa tuomaan korotuspaineita etenkin sikojen ja siipikarjan rehuseosten hintoihin.

Soijarouheen hinta on syksyn 2003 ja talven 2004 huiman nousun jälkeen ollut laskussa aina viime vuoden lopulle saakka ja vielä alkukeväästä soijaa voitiin ostaa hyvinkin edullisesti. Sen jälkeen soijan hinta on lähtenyt hyvin voimakkaaseen nousuun kohoten edelleen. Vallitsevaan hintakehitykseen ovat vaikuttaneet raaka-aineen kova kysyntä, satoarviot, dollarin vahvistuminen suhteessa euroon ja raaka-ainerahastojen tuleminen markkinoille.

Tällä hetkellä soijan markkinahinta elää melko hermostuneesti USA:n sääolojen mukaan. USA:n soija puidaan pääosin syyskuun aikana. Soijan hintaan markkinoilla vaikuttavat kasvuston kunto ja satonäkymät, joihin oleellisesti vaikuttaa vallitseva sää. Etenkin elokuun sääolosuhteet USA:ssa tulevatkin vaikuttamaan merkittävästi soijapavun satoon ja hinnanmuodostukseen. Tämän hetken arvioiden mukaan USA:n soijasato olisi jäämässä viime vuotta pienemmäksi.

Katso lisätietoja soijarouheen hintakehityksestä Chicagon pörssin sivuilta:

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja