Heinäkuussa 2006 voimaan tullut eläinsuojelulain muutos määrää, että muissa kuin pihattonavetoissa pidettävien lypsylehmien ja hiehojen tulee kesäaikana päästä laitumelle tai niille on järjestettävä muu tarkoituksenmukainen tila liikuntaa varten. Tällaiseksi tilaksi lasketaan jaloittelutarha. Tarhan suunnitteluun kannattaa paneutua huolellisesti, tehtiinpä tarha ympärivuotiseksi tai pelkästään kesäaikaiseen jaloitteluun.

Tiivis- vai vaihtopohjainen tarha

Suppeaksi jaloittelualueeksi kutsutaan tarhaa, jonka pinta-ala on alle 20 m² lehmää kohden. Se on rakennettava tiivispohjaiseksi, materiaaleiksi käyvät erilaiset betoni- ja maabetonipinnoitteet. Laajan jaloittelualueen pinta-ala on vähintään 20 m² lehmää kohden. Ne voidaan rakentaa kokonaan tai osittain maapohjaisiksi, jolloin tarhan pohjakerros vaihdetaan 1-2 vuoden välein. Pohjaksi käyvät esimerkiksi hiekka, hake tai kuorike paksun sorapatjan päällä.

Jos lehmät ruokitaan tarhassa, niille täytyy rakentaa tiivispohjainen ruokintapaikka, joka voidaan halutessa kattaa. Myös juomapaikkojen ympäristön on oltava tiivispohjainen. Pohjatyöt on aina tehtävä huolella, riippumatta tarhan pintaratkaisusta. Tarha on salaojitettava hyvin ja kallistukset suunniteltava siten, että valumat ohjautuvat lantalaan tai keräilykaivoon. Tiivispohjainen tarha on puhdistettava säännöllisesti.

Tiivispohjainen tarha on kalliimpi perustaa, mutta käyttökustannuksiltaan alhaisempi. Valumavesien käsittely lisää kuitenkin kustannuksia. Vaihtopohjaisen tarhan käyttökustannuksia nostaa pohjamateriaalin vaihto. Käytetyn kuorikkeen tai hiekan voi ajaa pellolle maanparannusaineeksi.

Käytännönasioita tarhan rakennuksesta

Tiivispohjainen tarha vaatii tasaisen rakennuspaikan, vaihtopohjaisen voi tehdä epätasaiseenkin paikkaan. Lantalan läheisyys helpottaa tiivispohjaisen tarhan puhdistusta. Käytännössä navetan kylkeen rakennettu tarha on usein kätevin. Tarhan voi tehdä kauemmaksikin, jolloin kulkureitti navettaan on tehtävä tiivispohjaiseksi.

Jaloittelutarhan aita voi olla rakenteeltaan minkälainen tahansa. Esimerkiksi puu käy hyvin aitamateriaaliksi. Lauta-aidan ylimmän juoksun päälle voi laittaa sähkölangan estämään aitoihin nojailua ja kihnuttamista. Porttien paikat, mitoitus ja rakenne on mietittävä etukäteen. Osa porteista kannattaa tehdä niin leveiksi, että niistä mahtuu ajamaan traktorilla.

Lähde: Lohenoja, S. 2006. Tarha tarpeen mukaan. Nauta 2/2006, s.36-37.

Lue lisää:

• Jaloittelutarhat: rakenteet ja varusteet. 2004. Maarit Puumala. MTT:n selvityksiä no. 72