Perunan varsistohävitys Mizuki®-valmisteella – Käytännön vinkkejä
Perunan varsistohävitys tulee pian ajankohtaiseksi ja on aika kerrata käytännön vinkit Mizuki®-valmisteen käytöstä onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi.
Perunan varsistohävitys tulee pian ajankohtaiseksi ja on aika kerrata käytännön vinkit Mizuki®-valmisteen käytöstä onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi.
Syysöljykasvien kylvö tulisi tehdä ajoissa, jotta etenkin syysrapsi ehtisi kehittyä tarpeeksi pitkälle ennen talven tuloa.
Useilla erikoiskasveilla jo aiemmin käytössä ollut Lentagran WP on saanut uusia minor use -käyttökohteita.
Mizuki®-valmisteelle on myönnetty hätälupa varsiston hävittämiseen perunalla sekä rönsyjen poistamiseen mansikalla keväällä ennen kukintaa tai sadonkorjuun jälkeen.
Fibrolle on myönnetty uusia käyttökohteita vuodelle 2023! Uusia käyttökohteita ovat tuhohyönteisten torjunta marjoilla (mm.
Syysöljykasvien kylvö on pian ajankohtaista. Kasveille kannattaa antaa parhaat mahdollisuudet hyvään kasvuunlähtöön ja varautua hyvissä ajoin torjumaan kasvustosta etanat.
Viljojen punahomeen tarkkailu on nyt ajankohtaista, sillä ne ovat tulossa tähkälle. Punahomeen saat torjuttua Patel 300 EC-valmisteella. Samalla torjut myös muita mahdollisia kasvitauteja.
Tukes on myöntänyt Teppekille poikkeusluvan porkkanakempin torjuntaan porkkanalla. Teppekin varsimainen käyttö kattaa esimerkiksi perunan ja useammat viljat.
Patel 300 EC on protiokonatsolia ennenäkemättömän väkevällä pitoisuudella sisältävä uutuus - tehoainetta peräti 300 g/litra!
Gozai®-valmisteelle mansikalle myönnetty poikkeuslupa on voimassa 1.6.-28.9.2022.