Perunarutosta vahva ote uudella Proxanililla
Uudella kahden tehoaineen tuotteella systeeminen vaikutustapa ja parantava teho.
Uudella kahden tehoaineen tuotteella systeeminen vaikutustapa ja parantava teho.
Torju nyt kylänurmikka ja muut heinämäiset rikkakasvit, hukkakaura sekä jääntivilja öljykasveilta.
Viljat kasvavat kovaa vauhtia ja vaikka kotimainen tuomikirvakanta vaikuttaa olevan tänä vuonna pienempi kuin viime vuonna, kannattaa kuitenkin tarkkailla lehtikirvojen esiintymistä kasvustoissa ja
Sokerijuurikkaan ruiskutukset ovat kovaa vauhtia etenemässä ja monilla paikkakunnilla toinen ruiskutus onkin jo ajankohtainen.
Kasvukausi on ihan nurkan takana, ellei ole jo alkanut, ja toukotöiden kiivain vaihe on edessä. Myös kasvinsuojelutoimenpiteiden kausi lähestyy kovaa vauhtia.
Nordisk Alkalin Kinvara sopii monipuolisen tehoaineyhdistelmänsä takia erityisen hyvin tilanteisiin, joissa pellossa esiintyy useita erityyppisiä ongelmarikkakasveja.
Teppeki antaa hyvin pitkäkestoisen tehon kaikkia lehtikirvalajeja vastaan.
Himankalaisviljelijä Kimmo Mäkelä kokeili Promania ensimmäistä kertaa viime kesänä ja vakuuttui valmisteen laajasta tehoalueesta ja pitkästä vaikutusajasta.
Vietetään kuluneen vuoden viimeisiä viikkoja, mutta vuoden 2018 kuiva ja kuuma kasvukausi tulee varmasti elämään pitkään kaikkien muistoissa.
Etanat ovat kasvava ongelma viljelyksillä ja niiden torjunta on käynyt yhä tärkeämmäksi. Etanat vioittavat erityisesti niiden lohkojen syyskylvöisiä kasveja, joilla on ollut nurmi esikasvina.