Olet täällä

Raision sopimusviljelykausi 2022 on aloitettu syysviljojen sopimuksilla

Tulevalle sopimuskaudelle 2022 on viljelysopimusten laatiminen on käynnissä. Tällä hetkellä teemme sopimuksia syysviljoista eli rukiista ja syysvehnästä.

Sopimusvaihtoehtoina sekä rukiille että syysvehnälle ovat markkinahintainen viljelysopimus tai erikoissopimuksista kiinteähintainen sopimus ja toimitusjaksosopimus. Sopimusehtoihin emme ole tehneet muutoksia. Suosittelemme maatalouden ympäristökorvausjärjestelmään kuulumista, sillä toimenpiteet antavat hyvän pohjan kestävälle viljantuotannolle. Hintanoteeraukset syksylle 2022 löydät hintasivultamme.

Syysviljojen viljely kannattaa

Syysviljat ovat jälleen kerran osoittaneet hyvää stressisietokykyä alkukasvukauden säävaihteluista huolimatta. Kun kevään aikana on kärsitty lämpötilavaihteluista ja runsaista sateista, ei syysviljojen kasvu ole juurikaan häiriintynyt. Päinvastoin. Kasvustot ovat pystyneet hyödyntämään sateita ja kosteutta. Kasvustot ovatkin vahvoja ja satonäkymät hyvät. Syysviljojen kylvöön kannattaa siis panostaa myös tänä kesänä ja jo nyt pohtia lajikkeen valintaa ja sopimusasioita.

Syysviljojen lajikevalikoima on laajentunut huimasti varsinkin rukiin osalta. Laadullisesti hybridiruislajikkeiden välillä ei näyttäisi olevan suuria eroja. Toisaalta osassa lajikkeita vastaanotettuja eriä on niin vähän, että niiden perusteella ei voi kovin painavia kommentteja antaa.

Syysvehnän viljelyn lisääntyessä huomiota pitää kiinnittää myös myllykäyttöön ja leivontaominaisuuksiin. Valtalajikkeiden leivontaominaisuudet eivät ole vielä kevätvehnälajikkeiden veroisia. Lajiketta valitessa ja kylvösiemenen hankinnan yhteydessä kannattaa kysellä tietoja siemenen myyjältä viljelyominaisuuksien lisäksi myös laatuominaisuuksista. 

Lue lisää Raision verkkosivuilta

Tekijä: 

Kommentit

Samankaltaista sisältöä