29.01.23

Leader-ryhmille 223 miljoonaa euroa maaseudun paikalliseen kehittämiseen kaudelle 2023–2027

Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt 52 Leader-ryhmää eli paikallista toimintaryhmää rahoituskaudelle 2023–2027. Päätöksellä ministeriö osoitti Leader-ryhmille maaseudun paikalliseen kehittämiseen 223 miljoonaa euroa.

Leader-toiminnalla eli yhteisölähtöisellä paikallisella kehittämisellä toteutetaan osaltaan Suomen CAP-suunnitelmaa. Leader-toiminnan rahoitus CAP-suunnitelmassa on 230 miljoonaa euroa, josta 43 prosenttia tulee EU:lta, 37 prosenttia valtiolta ja 20 prosenttia Leader-alueiden kunnilta. Seitsemän miljoonaa euroa jaetaan myöhemmin kauden aikana. Kauden 2023-2027 rahoitusta pääsee hakemaan myöhemmin keväällä, kun uutta kautta koskeva kansallinen lainsäädäntö ja toimeenpano valmistuvat.

Leader-ryhmät ovat maaseudun kehittämisyhdistyksiä, joissa ovat mukana alueen asukkaat ja aluetta kehittävät yhteisöt, kuten järjestöjä, yrityksiä ja alueen kunnat. Leader-ryhmiä on kaikilla Suomen maaseutualueilla. Leader-rahoituksen piirissä on yhteensä runsaat 2,5 miljoonaa maaseutuasukasta.

Leader-ryhmät rahoittavat oman paikallisen kehittämisstrategiansa mukaisia kehittämishankkeita ja yritystukia. Paikallisilla toimilla parannetaan maaseudun elinvoimaisuutta, kehitetään paikallisia palveluja ja elinkeinoja, tuetaan mikroyrityksiä ja yrittäjyyttä ja lisätään osallisuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Lisätietoa Leader-rahoituksesta ja Leader-ryhmien yhteystiedot löytyvät sivustolta leadersuomi.fi. Lista Leader-ryhmistä ja niiden rahoituskehyksistä löytyy täältä.


Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö (Koko tiedote täällä.)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja