27.01.23

Inka vastaa nykyaikaisen kauralajikkeen vaatimuksia

Borealin kauranjalostaja Leena Pietilä kertoo uuden kauralajike Inkan osuvan selkeään markkinoiden kauratarpeeseen: ”Inka on myöhäisempi satoisa kaura, joka omaa pidemmän korren ja sitä kautta kestää syvemmän juuristonsa avulla kuivuutta paremmin.” Inka on kuitenkin hieman pidemmästä korrestaan huolimatta erittäin lujakortinen lajike. Inka on tuottanut poikkeuksellisen hyviä satotasoja kosteusolojen heitellessä kasvukauden aikana.

Leena Pietilällä on vankka kokemus kauranjalostuksesta. Hän on työskennellyt kauranjalostajana Boreal Kasvinjalostuksella jo 22 vuotta ja nähnyt uransa aikana monia eri kauranjalostuksen vaiheita. Kaura on maailmanlaajuisesti pienemmän roolin viljelykasvi, joten suomalainen jalostus- ja tutkimustyö on merkittävässä roolissa kauralajikkeiden kehityksessä.

Pietilän mukaan kauranjalostuksen tärkeimpänä prioriteettina on luonnollisesti satotason nosto ja se ohjaa toimintaa aina. Uutena tuulahduksena jalostuksessa on kuitenkin myös laatutekijöihin panostus. Vielä kymmenen vuotta sitten laatutekijöistä ei juurikaan puhuttu jalostuksessa, mutta nykyään monet teollisuuden toimijat seulovat vastaanottamansa viljan, joten jyväkokojakauma nousee tärkeään rooliin lajikeominaisuuksissa.

Nykyään uusien lajikkeiden jalostuksessa myös äärisääolosuhteiden kestoon kiinnitetään erityistä huomiota. ”Kuivuudenkestävyydelle ja muiden erilaisten stressiolojen kestolle on selkeää kysyntää, ja ne tulevat olemaan suurimmat haasteet tulevaisuudessa”, kommentoi Pietilä tulevaisuuden kauranviljelyn näkymiä ja lisää kauran olevan herkkä kasvi kuumuudelle. Lähivuodet ovatkin osoittaneet jalostajan huomiot oikeiksi: Kasvukausien sääolosuhteet ovat olleet haastavia ja kaurat ovat niistä kärsineet. Pietilä myös huomauttaa myöhäisten kaurojen viljelyalan leviävän jatkuvasti kohti pohjoista, joten myöhäisten satoisten lajikkeiden jalostukselle on selkeää tarvetta, vaikka aikaisempiakin lajikkeita tarvitaan.

Inka on myöhäisempi satoisa kaura, joka kestää hyvin vaihtuvia kosteusoloja

Borealin uutuuskaura Inka antaa juuri näihin vaatimuksiin vastauksen. Pietilä kertoo Inkan osuvan selkeään markkinoiden kauratarpeeseen: ”Inka on myöhäisempi satoisa kaura, joka omaa pidemmän korren ja sitä kautta kestää syvemmän juuristonsa avulla kuivuutta paremmin.” Inka on kuitenkin hieman pidemmästä korrestaan huolimatta erittäin lujakortinen lajike. Inka on tuottanut poikkeuksellisen hyviä satotasoja kosteusolojen heitellessä kasvukauden aikana.

Boreal aloitti myöhäisemmän satoisan kauran jalostuksen jo vuonna 2010, ja Inka on Pietilän mukaan pitkän jalostustyön tuloksena Borealin ensimmäinen satoisa laatukaura, joka on täysin kilpailukykyinen ulkomaisia jalosteita vastaan. Pietilä kertookin Inkan omaavan satoisuuden ja hyvän kuivuudenkestävyyden lisäksi myös hyvät laatuominaisuudet: ”Inka on sadoltaan laadukas, eli sen jyväkoko on riittävän suuri niin, että alle 2 mm kokoisten jyvien osuus sadosta on pieni. Se on myös ohutkuorinen ja helposti kuorittava eli sopii myllyille ja rehuteollisuuteen erinomaisesti.” Näiden laatuominaisuuksien lisäksi Inkan hehtolitrapaino on hyvä ja sen rasvapitoisuus on useimpia myöhäisiä kauralajikkeita korkeampi. Pietilä kertoo Inkan käyneen Borealin Fusarium-testauksen läpi, jossa on havaittu lajikkeen toksiiniriskin olevan keskimääräistä pienempi.

>> Uutuuskaura Inka, tutustu lajikkeeseen ja pyydä tarjous Tilasiemeneltä

Tämän haastattelun myötä toivotamme Leenalle antoisia eläkepäiviä!

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja