Olet täällä

Maitosektorille oma mittari markkinoiden aiheuttaman tulovaihtelun seurantaan

Luonnonvarakeskus Luke on julkaissut maidontuotantoon markkinamarginaalin, jonka avulla voidaan tarkastella maidon ja sen tuotantopanosten hintavaihtelun vaikutuksia tuottajan talouteen. Markkinamarginaalit ovat hintariskien toteutumista kuvaavia mittareita, jotka Luke on aiemmin tuottanut sika- ja siipikarjatalouteen.

Markkinamarginaalit on kehitetty ensisijaisesti EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tarjoaman tulonvakauttamisvälineen (Income Stabilisation Tool) tarpeisiin, mutta ne soveltuvat hyödynnettäviksi myös muissa riskinhallintaan suunnatuissa vakuutustuotteissa, Luke tiedottaa.

Marginaalit seuraavat nopeasti markkinoiden muutosta, minkä ansiosta tulonmenetykset havaitaan tuoreeltaan ja mahdolliset korvaukset ovat maksettavissa ilman pitkiä viiveitä. Markkinamarginaalit tuovat oman lisänsä myös niihin taloudellisiin tunnuslukuihin, joita tuottajat tarvitsevat omassa päätöksenteossaan ja edunvalvonnassaan.

EU:n nykysäädösten mukaan tuottaja voisi saada korvausta tulonvakauttamisvälineestä, jos tulo jää vähintään 20 prosenttia alemmaksi kuin tulon kolmen vuoden takautuva keskiarvo.

"Tulonmenetyksen osoittaminen ei vaadi tilakohtaista kirjanpitoa vaan tulovaihtelua voidaan mitata indeksiperusteisesti. Markkinamarginaalit ovat yksi vaihtoehto järjestelmän edellyttämäksi indeksiksi", sanoo Luken tutkija Olli Niskanen

Julkinen rahoitus kattaisi riskienhallintaan tarkoitetusta tulonvakauttamisvälineestä 70 prosenttia ja viljelijöiden tätä tarkoitusta varten perustetut keskinäiset rahastot 30 prosenttia.

Markkinamarginaalit elävät markkinoilla tapahtuvien muutosten mukaan

Markkinamarginaalien lähtökohtana ovat vakioidut tuotokset ja panokset, joilla tuottajalle jää markkinamarginaaliksi nimetty korvaus laskelmaan sisältymättömien kustannusten kattamiseen.  Maidontuotannon markkinamarginaalissa tuotto muodostuu maitotuotosta. Kustannuksina vähennetään tuotannon muuttuvat kustannukset, joista suurimman erän muodostavat rehut. Kiinteiksi oletetut työ- ja pääomakustannukset eivät sisälly laskelmaan.

Marginaali muuttuu kuukausittain sen mukaan, miten panosten ja tuotosten hinnat muuttuvat. Viljelijöiden omilla valinnoilla ei ole vaikutusta marginaalin suuruuteen.

"Markkinamarginaali kuvaa siis puhtaasti markkinoilla tapahtuvien muutosten vaikutusta viljelijälle jäävän marginaalin kehitykseen", korostaa erikoistutkija Anna-Maija Heikkilä.

Mittari ei välttämättä osoita marginaalin tasoa yksittäisellä tilalla, jonka tuotokset, panosrakenne ja hinnat voivat poiketa markkinamarginaalin laskennassa käytetyistä. Hintavaikutusten suunnasta mittari antaa kuitenkin hyvän kuvan.

Maidontuotannon markkinamarginaalin laadinnassa haasteena oli lypsylehmien ruokinnan keskeinen elementti, säilörehu, jolle ei tilastoida markkinahintaa.

"Asia ratkaistiin käyttämällä laskelmassa säilörehun tuotantopanosten hintoja", kertoo Heikkilä.

Maidontuotannon markkinamarginaalin laadinnan yhteydessä päivitettiin sika- ja siipikarjatalouden marginaaleja sekä niiden esitystapaa niin, että esitystapa on yhtenäinen kaikissa tuotantosuunnissa.

Uutena ominaisuutena otettiin käyttöön mahdollisuus valita markkinamarginaalin kuvaus euromääräisinä arvoina tai indeksipisteinä.  Euromääräisten arvojen ohessa esitetään vertailukohtana liukuva keskiarvo, joka on laskettu tarkasteluhetkeä edeltävän kolmen vuoden ajalta.

Markkinamarginaalit ovat saatavissa Luken sivuilta www.luke.fi/markkinamarginaalit. Marginaalit päivittyvät automaattisesti sitä mukaa kuin maatalouden uudet hintaindeksit julkaistaan.

Kommentit

Samankaltaista sisältöä