Olet täällä

Luomumyynnin kasvu loiveni

Luomutuotteiden myynti Suomessa kasvaa yhä selvästi, mutta kovin kasvuvauhti on tasaantumassa, Pro Luomu tiedottaa. Luomun myynti kasvaa silti nopeammin kuin päivittäistavarakaupan kokonaismyynti.

Pro Luomu ry arvioi, että luomutuotteita myytiin päivittäistavarakaupoissa yhteensä 347 miljoonalla eurolla aikavälillä 1.7.2018–30.6.2019. Myynti lisääntyi noin seitsemän prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Arvio perustuu päivittäistavarakaupan ryhmittymiltä kerättyihin myyntitietoihin.

Luomumyynnin kasvuvauhti on loiventunut verrattuna muutamaan aiempaan kovan kasvun vuoteen, jolloin myynti nousi jopa 15 %. Kasvu oli kuitenkin yhä selvästi ripeämpää kuin päivittäistavarakaupan kokonaismyynnin kasvu, joka tarkastelujaksolla oli 2,9 %.

Toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila Pro Luomusta toteaa tilanteeseen vaikuttavan etenkin sen, että luomumaidon myynnin kasvu on lähes pysähtynyt.

"Maito on luomumyynnin toiseksi isoin tuoteryhmä, joten sen merkitys on suuri. Ilmeisesti julkisuudessa käyty keskustelu nautojen ilmastopäästöistä on saanut osan ihmisistä suosimaan muita juomia maidon sijaan, myös kasviperäisiä juomia", Kottila arvioi.

Luomun markkinaosuus päivittäistavarakaupassa on 2,4 %. Pro Luomun laatima myyntiarvio ei sisällä maatilojen suoramyyntiä eikä Alkon myyntiä.

Luomu kiinnostaa yhä kuluttajia

Kuluttajien kiinnostus luomuun ei ole hiipumassa, sillä monissa tuoteryhmissä luomun myynti lisääntyi edelleen; esimerkiksi luomuhedelmien ja -vihannesten myynti kasvoi vahvasti. Myynnin kasvu oli merkittävää myös panimojuomissa, lastenruoissa ja keltaisissa rasvoissa. Niin ikään mehut ja mehukeitot sekä juustot kasvattivat myyntiään luomuna.

"Vaikka ilmastopuhe näyttää vähentäneen luomumaitotuotteiden myyntiä, se ei heijastu juustoihin eikä tuoreeseen luomulihaan, joiden myynti kasvaa hyvin", Kottila toteaa.   

Suhteelliseesti suurin luomumyynnin kasvu nähtiin terveystuotteiden tuoteryhmässä. Kottila arvelee, että sen taustalla on trendijuoma kombuchan kysyntä luomuna. Sen sijaan esimerkiksi maitopohjaisissa välipalatuotteissa kuten jogurteissa luomun myynti on laskenut.

"Aiemmin luomuvälipalatuotteita käyttäneet ovat kenties siirtyneet vastaaviin proteiini- ja kasvistuotteisiin, joissa luomuvaihtoehtoja ei ole tarjolla. Markkinoille kaivattaisiin nyt uusia ja innovatiivisia kasviperäisiä luomutuotteita useisiin tuoteryhmiin", hän painottaa.

Myydyin luomutuote on edelleen banaani

Myydyimmät luomutuoteryhmät ovat pysyneet ennallaan: eniten luomuna ostetaan hedelmiä ja marjoja, nestemäisiä maitotuotteita, vihanneksia ja juureksia sekä kahvia ja kananmunia. Myydyin yksittäinen luomutuote on edelleen luomubanaani, jonka menekki lisääntyi tarkastelujaksolla entisestään.

Korkeimmat markkinaosuudet omissa tuoteryhmissään luomulla on kasviöljyissä ja lastenruoissa sekä kananmunissa, kuten aiemminkin. Hyvin luomuna myyvät myös hiutaleet ja suurimot, jauhot, sokeri ja siirappi sekä kahvi ja tee.

Kommentit

Samankaltaista sisältöä