Olet täällä

Keltaperuna-ankeroinen

Keltaperuna-ankeroinen (Globodera rostochiensis) on erittäin haitallinen perunan tuholainen. Ankeroinen on noin 0,5 mm:n pituinen sukkulamato. Kun pelto on kerran saastunut ankeroisilla, on niistä erittäin vaikea päästä eroon, ja viljely vaatii pitkiä viljelykiertoja ja kestäviä lajikkeita. Keltaperuna-ankeroinen kuuluu kasvinsuojelulainsäädännössä mainittuihin torjuttaviin kasvintuhoojiin, jonka esiintymistä kasvinsuojeluviranomaisen tulee seurata. Havainnoista tai epäilyistä on ilmoitettava kasvinsuojeluviranomaiselle.

Keltaperuna-ankeroista vieläkin vaarallisempi tuholainen valkoperuna-ankeroinen (Globodera pallida) ei toistaiseksi ole onnistunut leviämään Suomeen. Valkoperuna-ankeroista on vaikeampi torjua kuin keltaperuna-ankeroista. Valkoperuna-ankeroinen kuuluu hävitettäviin kasvintuhoojiin, ja sen esiintymisestä on viipymättä ilmoitettava kasvinsuojeluviranomaiselle.

Merkitys:
Perunan juurissa kehittyvät ankeroiset tukkivat juuret ja estävät veden ja ravinteiden kulkeutumisen kasvissa. Ankeroisen vioittamat kasvit jäävät pieniksi, kärsivät veden puutteesta ja kellastuvat. Juuret ovat lyhyitä ja haaroittuvat voimakkaasti. Mukuloita muodostuu vain vähän, ja ne jäävät pieniksi.

Leviäminen:
Keltaperuna-ankeroinen säilyy maassa kystina. Kystat ovat kestoasteita, joiden sisällä on satoja ankeroisen toukkia. Perunan juurista erittyvät aineet saavat kystien sisällä olevat toukat kuoriutumaan. Kystat voivat säilyä elinkykyisinä 15 vuotta. Toukat tunkeutuvat keväällä perunan juuriin. Naaraat kasvavat juurten sisällä kystiksi, jotka pullistuvat ja repäisevät juurten kuoren auki, ja näkyvät pieninä palloina juurten pinnoilla. Kystan kuori kovettuu ja tummuu, ja kysta muuttuu maassa pitkään säilyväksi kestoasteeksi.

Kystat leviävät maa-aineksen mukana, siemenperunassa, taimissa, juurikkaissa, työvälineissä ja kaikissa kuljetusastioissa. Keltaperuna-ankeroinen on melko yleinen Etelä-Suomessa ja Hämeen perunaviljelmillä. Virallisilla siemenperunaviljelmillä sitä ei esiinny.

Torjunta:
Keltaperuna-ankeroista on helpointa torjua kasvinvuorotuksella. Perunaa viljellään enintään joka kolmas vuosi samalla paikalla käyttäen vuoroin kestävää ja altista lajiketta. Silloin ankeroismäärä ei pääse nousemaan haitallisen korkeaksi.

Myös varhainen nosto rajoittaa ankeroisten lisääntymistä. Peruna pitäisi nostaa ennen kuin tehoisan lämpötilan summa ylittää 800 astetta. Kemiallista torjuntaa ei ole.

Ennaltaehkäisevä torjunta on tärkeää. Virallisesti tarkistetun siemenperunan käyttö ja koneiden ja laitteiden puhdistus, jos niitä on käytetty tilan ulkopuolella estävät keltaperuna-ankeroisen leviämisen tilalle.

Samankaltaista sisältöä