Olet täällä

Sokerijuurikkaan kylvöt edenneet vauhdilla - Eurassa jurttia kylvettiin vappuna turkkilaisella kylvökoneella

Sokerijuurikkaan kylvöt alkoivat tänä vuonna epätavallisen aikaisin. Ensimmäiset juurikkaat laitettiin maahan etelän rannikkoseuduilla huhtikuun puolenvälin aikoihin. Toukokuun alkuun mennessä kylvöt olivat jo lähestulkoon valmiina Varsinais-Suomessa ja hyvällä mallilla myös Hämeessä. Satakunnassa ja Pohjanmaalla juurikkaan kylvöt jatkuvat keleistä riippuen vielä viikon tai pari.

Euran Honkilahdella juurikkaan kylvöt aloitettiin vapun aattona

Jussi Tuominen täyttämässä lannoitesäiliötäEuran Honkilahdella, Lellaisten kylässä, Junkkalan tilan juurikkaan kylvöt aloitettiin vapun aattona. Tilan isäntä, Juho Junkkala, oli naapurikylässä urakoimassa viljan kylvöä, joten tilan juurikkaita kylvämään oli Sucroksen viljelykonsulentin avustuksella värvätty Jussi Tuominen Mellilästä.

Kylvöyhdistelmä ei ollut aivan tavanomaisimmasta päästä, vaan Joensuun kartanosta peräisin olevan MB-tracin perään oli sovitettu loimaalaisen Propax Agron maahantuoma, turkkilainen Özdöken-tarkkuuskylvökone. Lisäksi etunostolaitteisiin oli kytketty pakkerilla varustettu Amazonen vaakatasojyrsin, jota ei Honkilahden kevyillä ja hyvin muokkautuvilla maalajeilla kuitenkaan tarvinnut käyttää.

KylvöyhdistelmäTurkkilainen kylvötekniikka vaikutti soveltuvan hyvin suomalaisiin oloihin. Kyseisessä koneessa on kiekkovantaat sekä lannoitepuolella että kylvöyksiköissä. Lisäksi kylvöyksiköiden edessä on lisävarusteena avaajakiekkosarja, joka auraa isommat kokkareet ja kivet syrjään kylvöriviltä. Kylvöyksiköiden leveät kannatuspyörät pitävät myös kylvösyvyyden sopivana maalajivaihteluista huolimatta.

Koneen työjälki on kuin jyräämisen jäljiltä, mikä on hyvä asia varsinkin kevyillä mailla. Kylvökone kestää työn laadun kärsimättä ajonopeutta jopa 10 kilometriä tunnissa, mikä on käytännössä kaksinkertainen edelleen yleisesti käytössä olevaan Tume Mono -kylvöyksikköön verrattuna.

Työtehoa rajoittaa kuitenkin jonkin verran lannoitesäiliön pienuus. 700 kilon suursäkillinen mahtuu säiliöön kokonaisuudessaan, mikä on sokerijuurikkaan keskimääräisellä ravinnetarpeella laskettuna alle 1,5 hehtaarin annos lannoitteen ravinnepitoisuuksista riippuen. Junkkalan juurikaslohkoille oli kuitenkin ennen kylvöä levitetty karjanlantaa, mikä vähensi apulannan tarpeen suunnilleen puoleen.

Conviso Smart -menetelmä ja urakoitsijaan siirtyminen palauttivat kiinnostuksen juurikkaan viljelyyn

Kevätkynnetyssä maassa riitti vielä hyvin kosteuttaJunkkalan tilalla on muutaman vuoden verran aikaisempaa juurikashistoriaa. Kaksi edellistä vuotta viljely oli tauolla isohkosta työmäärästä johtuen. Tälle vuodelle saatiin kuitenkin kaksi KWS:n Smart -lajiketta Suomen markkinoille, mikä merkitsee rikkaruiskutusten vähenemistä 3 – 5 kerrasta kahteen kertaan ja samalla ruiskutusikkuna pitenee noin viikolla verrattuna tavanomaisiin tankkiseosaineisiin. Tämän vuoden juurikaslohkoille kylvetään Smart Renja -lajiketta, joka on menestynyt hyvin esimerkiksi Liettuassa.

Aikaisempina juurikasvuosina Junkkalan tilalla juurikkaat kylvettiin ja nostettiin itse. Tänä vuonna molemmat työvaiheet on ulkoistettu urakoitsijalle. Jussi Tuomiselle Honkilahden kylvöt ovat kevään viimeiset juurikkaan kylvöt ja 6-rivisen kylvökoneen saldoksi tulee vähän vajaa 100 hehtaaria. Hän urakoi myös nostoa Propax Agron Timo Rouhiaisen omistamalla 6-rivisella Kleinella, jolla mahdollisesti myös Lellaisiin kylvetyt juurikkaat nostetaan. Isännän vastuulle jää juurikkaan osalta muokkausten lisäksi vain ruiskutus, auman hoito ja mahdollinen lisälannoitus kasvukaudella.

Otsikko: 
Tekijä: 

Kommentit

Samankaltaista sisältöä