Sokerijuurikkaasta saatiin erinomainen sato

Säkylän sokeritehdas on käynnissä vielä viikon verran ja sadosta näyttää tulevan onnistunut. Juurikassato saattaa olla juurikkaan viljelyhistorian kolmanneksi paras. Hyvät kasvuolosuhteet ja säiden suosiminen nostoaikaan takasivat laadukkaan sadon.

Käyntikausi alkoi 4. lokakuuta ja juurikkaan vastaanotto loppuu 24.11. Tehtaalle tulee käyntikaudella päivässä noin 200 kuormaa juurikasta.

Kasvukausi Porin seudulla hyvä

Marraskuun 11. päivä Porin Lattomerellä kuormattiin Juha-Pekka Markkulan tilan sokerijuurikkaita tehtaalle lähteviksi. Kaikki tilan juurikkaat saatiin kuormattua päivän aikana ja sen jälkeen tilalla päästään laskemaan, millainen sato tälle kaudelle muodostui.

Tilalla viljellään sokerijuurikasta noin 32 hehtaarin alalla. Alueen pellot ovat vanhaa merenpohjaa, mutta tilan pelloista löytyy sekä savisempia että kevyempiä maalajeja. ”Ensimmäiset juurikkaat olivat isälläni viljelyksessä vuonna 1980-luvulla”, Markkula kertoo.

Kasvukausi oli Porin seudulla sokerijuurikkaalle hyvä ja satoon oltiin tilalla jo ennalta tyytyväisiä. ”Alkukesä oli kuiva, mutta taimettuminen oli kuitenkin tapahtunut hyvissä olosuhteissa, joten kasvustot olivat juhannuksen aikaan hyviä.” Juurikkaannosto päästiin tekemään kohtalaisissa olosuhteissa. Sokerijuurikkaan nosto hoidetaan kolmen tilan kimppakoneella, joka hankittiin viime syksyksi. ”Tavoitteena olisi, että keskisadon määrä alkaisi vitosella”, Markkula arvioi.

Tänä vuonna sekä erinomainen juurisato että korkea sokeripitoisuus

Säkylän sokeritehtaan käyntikausi alkoi 4.10. ja käynti jatkuu marraskuun lopulle. Tehtaalle tulee päivässä noin 200 kuormaa eli noin 8000 - 9 000 tonnia sokerijuurikasta. ”Puhdasta juurikasta tulee käyntikauden aikana vajaa 400 000 tonnia”, kertoo viljelykonsulentti Petri Suvanto. Käyntikaudella tehdas toimii kellon ympäri, tosin kuormista ~80 prosenttia tulee tehtaalle klo 5-14 välillä.

”Juurikassato on tänä vuonna iso ja laadukas”, toteaa viljelykonsulentti Petri Suvanto.

”Juurikassato on tänä vuonna iso ja laadukas”, toteaa Petri Suvanto. ”Usein iso juurisato ja korkea sokeripitoisuus ei kulje käsi kädessä, mutta tänä vuonna niin näyttäisi käyvän”, Suvanto toteaa. Juurikas taimettui hyvin ja sateita tuli heinä-elokuussa juuri silloin, kun niitä tarvittiin. Elo-syyskuussa oli lämmintä, joten kasvuolosuhteet olivat vielä silloinkin suotuisat.

Sokerijuurikasta kylvettiin viime keväänä Suomessa noin 9 000 hehtaarille. Uusia viljelijöitä on edelleen haettu ja ensi kausi vaikuttaa lupaavalta viljelyalan suhteen. Sokerijuurikkaan hinnankorotus edesauttaa kiinnostuksen säilymisen viljelyyn myös ensi vuonna.

Tulevaan kasvukauteen on Porin suunnalla jo valmistauduttu. ”Lannoitteet on tilattu, mutta kyllähän epävarmuutta on ilmassa”, Markkula toteaa yleisestä maailmantilanteesta. Tulevaisuudessa sokerijuurikkaan arvioidaan kuitenkin säilyttävän paikkansa ja Suvanto toivoo myös kemikaalivalikoiman pysyvän juurikkaan viljelyssä samana. Uutena tälle käyntikaudelle otettiin käyttöön Agrilog-järjestelmä, joka on työkalu juurikaslogistiikan hallintaan aina tilalta tehtaalle saakka.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja