Juttu ja aihe olivat hyviä ainakin siitä päätellen, että keskustelua ja mielenkiintoa riitti lehden palstoilla viikon jokaiseen numeroon: näkemyksille annettiin taustaa, laskentamalleja avattiin ja lukuja tarkennettiin. Totuus ei ollutkaan niin ruusuinen kuin ensimmäisestä artikkelista olisi voinut ymmärtää, mutta mikäli pysyin kärryillä, on joka tapauksessa menty hyvään suuntaan ja uuden laskennan perusteella päästötavoite on lähempänä kuin ennen, eikä satojen miljoonien laskua ole tulossa. Siis hyvä uutinen.

Ammoniakkipäästöt liittyvät maataloudessa kiinteästi lannan käsittelyyn ja viikon ammoniakkijutuissa oli lähentyvän päästötavoitteen lisäksi ainakin kaksi muuta positiivista asiaa: lietelannan sijoituslevityksen lisääntyminen näkyy päästöjen vähentymisessä ja lannanlevitysolosuhteilla on päästöihin iso vaikutus.

Sonta on sontaa, mutta ei ole samantekevää miten sen peltoon levittää. Kunnon multaus vie ravinteet kasvien käyttöön eli sinne minne pitääkin ja Suomen vaihteleva ilmasto on ammoniakin kannalta eri asia kuin etelämpänä vaivaava ”ikuinen kesä”. Päästöjä voi siis hallita sekä levitystekniikalla, että valitsemalla lannan levitykselle mahdollisimman hyvät olosuhteet.

Ammoniakin haihtumisella ja pH:lla tiedetään olevan yhteys. Kansan suussa on tutkimuksen tukemana käsitys, että kalkitus ja lannan levitys on tehtävä eri aikaan, muuten typpi haihtuu taivaan tuuliin. Tämä yhteys ei ole hävinnyt minnekään, mutta asia ei ole käytännössä ihan noin yksinkertainen. Ammoniakin vapautuminen lisääntyy jyrkästi vasta korkeissa pH-arvoissa (> pH 9) ja kuten sanottu, päästöön voi vaikuttaa viljelytekniikalla. Lisäksi niinkin vanhassa asiassa kuin kalkituksessa on vielä jäljellä tutkimatontakin sarkaa.

Jos liete- tai kuivalannan pH:n nosto lisää päästöä ilmakehään, maaperän happamuus puolestaan aiheuttaa ravinnevalumia vesistöihin eikä kukaan oikeasti halua kumpaakaan. On siis tarve hallita kokonaisuutta ja miettiä pH:n suhdetta ravinteisiin avoimin mielin. Onneksi tässä ympäristön ja viljelijän etu on yhteinen. Kaikki kasveille menevät ravinteet tulevat maatalousyrittäjän kukkaroon ja samalla ne ovat poissa päästölaskelmista.

Sekä lannasta että maan pH:sta kannattaa pitää huolta ja lyhyesti voisi kiteyttää: ”kalkitkaa ja mullatkaa”.

Kumpikaan viljelytoimenpide ei yleensä vie pahasti metsään, tehdään ne sitten yhdessä tai erikseen ja huonompi vaihtoehto on jättää jompikumpi tekemättä. Ravinnetaloudessa samoin kuin päästölaskelmissa riittää sen sijaan tutkimista vielä tulevinakin vuosina ja aika näyttää mitä niistä saadaan irti.

Toivottavasti lisää hyviä uutisia.

Nyt tarvitaan kuitenkin pitkää ja kaunista syksyä !