Satomäärissä myös kilpaillaan ja jostain Käytännön Maamiehen arkistoista osui silmään mielenkiintoinen sarja satokilpailutuloksia. Vuonna 2001 kaurakilpailu voitettiin tuloksella 8459 kg/ha ja 2016 voittaja korjasi 8820 kg/ha. Ohralla 9000 kg puhkaistiin jo 90-luvulla ja 2018 voitto irtosi 8586 kilolla. Ennenkin on siis osattu ottaa lajikkeista satopotentiaali irti ja oli yllättävää huomata, että nykyinen voittajataso on sadoissa saavutettu jo kymmeniä vuosia sitten, vaikka lajikkeet, torjunta-aineet ja konetekniikka ovat tänä päivänä aivan toisella tasolla kuin Ahtisaaren aikoina.

Unohda Roope

Vuoden 2001 voittajakaura Roope ei enää juuri paistattele julkisuuden valokeilassa, mutta voittojen takana kaksi tekijää on pysynyt muuttumattomana läpi koko kilpailuhistorian. Tarvitaan innostunut viljelijä ja hyvä maa. Voittajista näkyy rakkaus lajiin ja kaikkien voittosadon tuottaneiden lohkojen peruskunto on ollut hyvä. Pikaisen tarkastelun perusteella pH suunnilleen 6,5 tai korkeampi ja ojitus sekä maan rakenne kunnossa. Ilman kunnollista perustaa täsmäviljely, huippupanostukset ja digiloikka eivät toimi. Kasveja ei voi huijata.

Kilpailut ovat kilpailuja, mutta Suomen keskisadoissa on nähtävissä suunnilleen sama kaari kuin kilpailutuloksissa. Satotasot ovat nousseet hitaasti ja välillä eivät ollenkaan. Luken satotilastoissa v. 2001 sekä kaura että ohra ylittivät niukasti 3000 kg/ha, pitkään mentiin tasossa 3500 ja huippu saavutettiin 2019: kaura 3940 ja ohra 4250 kg/ha. Keskiarvona sato on siis kilpasuoritukseen verrattuna enemmän kuin puolet jäljessä.

Jotain on vialla ja keskisato on huono, vaikka pitää muistaa, että keskiarvossa ovat mukana nekin hehtaarit, joilta ei edes yritetä satoa. Ei ole kysymys viljelijän osaamisesta vaan jostain syystä ei nähdä järkeväksi panostaa viljelyyn. Joku ehkä jäähdyttelee, toisella on liian lyhyet vuokrasopimukset tai jotain muuta. Syitä on monia, mutta jostain syystä tuo voittoon vaadittava innostus on kateissa ja lisäksi keskiarvona maan peruskunnossa on parantamista. Valtakunnan peltojen keski-pH on edelleen 5,9 ja nousu on nykyisellä kalkitustasolla mahdotonta tai vähintäänkin erittäin hidasta. Pellon huono peruskunto yhdistettynä innostuksen puutteeseen tuottaa huonon sadon ja peltojen satopotentiaalia hukataan vuosi toisensa jälkeen.

Hyvä peruskunto, toimiva ojitus, hyvä pH ja maan rakenne

Oikeassa elämässä pelkät vilja- ja rehukilot eivät lämmitä. Tarvitaan euroja tai eläimille hyvää syötävää ja silloin käytännön satotavoite on jossain huipputulosten ja keskiarvon välissä. Tuottajahinnoilla on tietysti ratkaiseva merkitys sille mitä viivan alle jää, mutta viime vuodet ovat taas näyttäneet, että kylvöaikana ei tiedä mikä on tulevan sadon arvo. Hintapiikit ovat jääneet lyhyeksi ja oletus on, että lähiaikoina mennään vaatimattomalla hintatasolla. Toivottavasti olen väärässä.

Joka tapauksessa oleellista on, että jokainen viljelijä pitää maan peruskunnon hyvänä niillä lohkoilla, joilta satoa on tarkoitus ottaa. Hyvä peruskunto, toimiva ojitus, hyvä pH ja maan rakenne mahdollistavat kohtuullisella panostuksella käytännön huippusadon. Ei välttämättä aina voittotulosta, mutta reippaasti yli keskiarvon ja kannattavasti. Ja silloin, kun perusta on kunnossa, hintapiikkeihinkin voi ehtiä mukaan. Muuten ei. Sama pätee rehukäytössä. Vain hyvälaatuisella ruualla saadaan hyvä tuotos tai kasvu ja hyvä rehukin kasvaa vain pellon hyvästä peruskunnosta.

Sato - tai sen merkitys tilalla voi olla suuri monella tavalla ja siihen voidaan päästä eri teitä mutta aina hyvä tulos perustuu viljelijän innostukseen ja pellon peruskuntoon eikä kumpikaan näistä kaada tilan taloutta vaan päinvastoin. Tuolta perustalta hankitaan kivijalka omaan elantoon ja tilan kehittämiseen. Pelkkä pH voi ratkaista onko tila omavarainen vai ei.