Matkalla oppaamme kertoi Melbournen kaupungista, Australian oloista ja eläimistöstä. Mieleen jäi lukuisat lajit joita ei muualla maailmassa esiinny. Erityisesti 20 tuntia vuorokaudessa nukkuva Koala vaikutti mielenkiintoiselta kumppanilta. Kun selvisi, ettei se juo ollenkaan, seurueen mielenkiinto kohdistuikin kenguruihin. Tutustumiskohteemme isäntä, Ron Paynter toimii viljelijätyönsä ohella paikallisen tuottajajärjestön UDV:n varapuheenjohtajana. Ron on koulutukseltaan agronomi ja toimi ennen täyspäiväiseksi viljelijäksi ryhtymistään opettajana. Vuonna 1994 hän ryhtyi päätoimiseksi viljelijäksi ja otti vastuun tilan johtamisesta.

Välillä käytiin silittelemässä kenguruita

Kuulimme olevamme ensimmäinen tilalla käynyt suomalaisryhmä. Ron oli etukäteen ottanut selvää Suomen olosuhteista ja hämmästeli sitä miten hyvin suomalaiset ovat hoitaneet esimerkiksi lomitusasiat. Heillä Australiassa ei ole minkäänlaista lomitusjärjestelmää.

Tila on perheviljelmä, jonka töihin osallistuu kolme sukupolvea ja kaksi palkattua työntekijää.

Ron Paynterin isän isän isä aloitti alueella metsän raivauksen pelloksi 1877 eli Ron on 4:s tilaa viljelevä sukupolvi.

Tilalla on peltoa 180 ha ja 340 lypsylehmää. Kaksikymmentä vuotta sitten 35 ha ja 120 lypsävää riitti elättämään perheen, nyt tarvitaan 180 ha ja 340 lypsävää sekä vaimolle tilan ulkopuolinen opinto-ohjaajan työpaikka elannon hankkimiseen. Maito myydään Uusi-Seelantilaiselle viljelijäomisteiselle meijerille, joka tekee maidon jauheeksi ja vie pääasiassa Kiinan markkinoille. Jonkin verran viedään myös Saudi-Arabiaan ja Venäjälle.

Tutustuminen Ron ja Kath Paynterin lypsyasemaan

Ensimmäinen poikiminen hiehoilla on yleensä 2 vuotiaana, jonka jälkeen lehmä pidetään tuotannossa 5 lypsykautta. Kaikki lehmävasikat pidetään tilalla ja kasvatetaan lypsylehmiksi. Terveysriskin minimoimiseksi tilalle ei osteta ulkopuolelta lehmävasikoita.

Hiehot keinosiemennetään korkeintaan 2 kertaa. Jos ei onnistu niin tilan oma sonni saa hoitaa homman.

Maidon laatuvaatimukset ovat samalla tasolla kuin EU:ssa. Tuottajahintaan vaikuttavat rasva- ja valkuais %, joista lasketaan kuiva-aine. Tuottajahinta vierailutilallamme on tällä hetkellä 24 senttiä / litra tilalla (rahdin maksaa viljelijä). Tuotantokustannukseksi Ron laskee 30 senttiä / litra, joten tuotanto on kannattamatonta.

Karjan ruokintaa ohjaa tuottajahintataso. Hyvällä ruokinnalla olisi eläinaineksella mahdollisuus 9000 litran tuotantotasoon, mutta sen ollessa kannattamatonta lehmät pidetään tällä hetkellä pikkuisen nälässä.

Sääolot karjataloudelle ovat ihanteelliset, karja laiduntaa ympäri vuoden eikä karjasuojia tarvitse rakentaa. Kulunut kesä ollut hyvin kuiva jo tammikuun puolivälissä laitumet muuttuivat kauttaaltaan ruskeiksi. Kahtena edellisenä vuonna laitumet ovat säilyneet vihreinä läpi vuoden.

Ruokinta on yksinkertaista. Laidun + 2 kg murskeviljaa / pv + säilörehua vapaasti. Säilörehu on esikuivatettu karheella n. vuorokauden, paalattu ja paali muovitettu n. 50-60 % kosteana

Työvoimatarpeeksi lasketaan 1 hlö / 100 lehmää, tällä hetkellä 3,5 henkilöä. Karjanhoitajan palkkataso on pari euroa alan keskimääräistä korkeampi, 17 € / tunti. Lehmät lypsetään 28 lehmän lypsyasemalla 1 henkilön toimesta 2 kertaa vuorokaudessa, aamuisin klo 5 – 8 ja iltapäivisin klo 15 – 17. Lypsetty maito suodatetaan ja jäähdytetään säiliössä + 4°C:een. Maitoauto tyhjentää säiliön joka toinen päivä.

Karjan terveydenhoitoon on käytettävissä 3 eläinlääkäriä, joista lähin asuu noin 8 km etäisyydellä.

Viime aikoina on ollut maanviljelijöiden mielenosoituksia, koska suuret ostajat polkevat hintaa. Osa tuottajista haluaisi maidon hinnan ohjauksen valtion haltuun, ja asiasta käydään poliittista keskustelua. Ron Paynter vastustaa valtion ohjausta maidon hinnoittelussa.

Yhteiskunnan osuus ja kontrolli alalla on olematonta, eikä mitään tuotantotukia makseta viljelijöille. Ainoastaan lypsykarjatalouden tutkimustoimintaa tuetaan valtion varoin. Alueita voidaan esim. kuivuuden takia julistaa katastrofialueiksi, joilloin voidaan viljelijöille myöntää valtion korkotukilainaa. Viime aikoina ulkomaiset sijoittajat, lähinnä Uusi-Seelannista ja Kiinasta ovat ilmaisseet halunsa ostaa lypsykarjatiloja Australiasta ja muutamia kauppoja on tehtykin.

Seuraava tututusmiskohteemme oli Warrook karjatila, jonka ravintolassa söimme lounaan. Karjatila monipuolisine toimintoineen vaikutti turistirysäksi rakennetulta. Sieltä löytyi runsaasti paikallisia eläimiä, oli lammaspaimenkoira- ja lampaan keritsemisnäytös. Päästiinpä opettelemaan myös ruoskan käsittelyä, tosin vain innokkaimmat ja taitavimmat lähtivät siihen leikkiin.

Australialaisella hevostilalla syötiin hyvin

Tältä tilalta jäi päällimmäisenä mieleen:

1. Emun ja kengurun liikkuminen, etenevät päämääräänsä eivätkä koskaan ota askeltakaan taaksepäin.
2. Lampaanvilla on hyvä eriste sillä villojen seassa säilyy olut kylmänä ja ruoka kuumana koko työpäivän ajan.
3. Lampaankeritsijät tekevät kovaa hommaa mutta vastapainoksi tienaavat hyvin. He keritsevät 190 – 230 lammasta keskimäärin, parhaat 300 / pv, työskentelevät n. 9 kuukautta vuodessa ja lepäävät kolmisen kuukautta vuodessa. Palkkataso 80 – 110.000 euroa / vuosi.

Yleisenä havaintona voi todeta, että Suomen tieviranomaisia ei pidä tänne päästää oppia ottamaan. maaseudulla tiet ovat kapeita ja vain puolet niistä on päällystetty. Siis keskiosa päällystetty ja reunat ei. siinä sitten ajellaan miljoonaa keskellä tietä ja kun tulee vastaantulija, molemmat väistyy niin että toinen puoli autoa on asfaltilla, toinen soralla. Tämän koimme omakohtaisesti kun yöpymispaikkamme isäntä kuskasi meitä itsensä ikäisellä Buickilla (73 v.) maisemakierroksella Hamiltonin ympäristössä. Mutta olipa kierroksen päälle maukas ja monipuolinen lounas tarjolla. Täällä syödään melko miehekkäästi hotelliaamiaisella, löytyy paistettua pekonia, munaa ja montaa sorttia lämmintä makkaraa mutta vihanneksia ei juurikaan tarvitse katsella mikä näin terveisinä kotiin kerrottakoon.