Puoli kahdeksalta maanantaiaamuna kuljettajamme Barry Mc Pherson oli odottamassa matkalaisia hotellin edustalla. Uudessa-Seelannissa näytetään arvostavan työelämässä kokemusta, sillä Barry kertoi olevansa nyt 68 -vuotias ja aikovansa jatkaa työelämässä kunnes täyttää 74 vuotta. Barry antoi meille tasaista, rauhallista kyytiä koko Uuden-Seelannin turneemme ajan.

Ajelimme kohti etelää pitkin vaihtelevaa maalaismaisemaa. Pellot kasvoivat pääasiassa nurmea ja maissia, yhtään viljapeltoa emme havainneet. Viljaa viljelläänkin eteläisellä saarella, ja matkalaisia kiinnosti kovasti, kun kerroimme siellä sijaitsevista Borealin lisäysviljelysten tämänvuotisista ennätyssadoista. Boreal saa parhailta lisäyksiltä lähettämänsä siemenmäärän viisikymmenkertaisena takaisin. Maissin koetoiminta ja linjojen lisäys näytti keskittyneen pohjoiselle saarelle ja näimmekin useamman kansainvälisen jalostajan kyltitettyjä lisäys- ja koeruutuja. Maisema oli välillä hyvinkin suomalaisen näköistä lukuun ottamatta taustalla olevia vuoria, välillä taas korkeusolot olivat melkoisia ja maasto kumpuilevaa.

Kiwiä Gambridgessä

Lähes kolmen tunnin kuluttua saavuimme Gambridgeen, missä Tim Oliver otti meidät vastaan kiwihedelmätilalla. Tim on COKA:n kiwinviljelijöiden yhdistyksen puheenjohtaja. Tila on toiminut 30 vuotta perheviljelmänä. He kasvattavat kiwihedelmiä lähinnä vientiin Japanin, USA:n ja Euroopan markkinoille. Kiwihedelmäpuita Olivereilla oli kasvussa kaikkiaan 10,5 ha:n alueella ja koko viljelmä on sertifioitu sekä Uuden-Seelannin että EU:n standardien mukaisesti luomuviljelmäksi. Vain 2- laatu jää myytäväksi kotimaan markkinoille.

Pahin ongelma tuotannolle on Psa -niminen kasvitauti, jota torjutaan ruiskuttamalla mietoa kupariliuosta leikkauskohtiin. Tim painotti jalkinedesinfioinnin tärkeyttä aina, kun tilalle tullaan. Tällä kertaa sitä ei tarvinnut tehdä, koska maa oli hyvin kuivaa kuukausien sateettoman jakson jälkeen. Alueella esiintyy harvoin hallaa, jonka torjuntaan on varauduttu ilmaa sekoittavan tuulimyllyn avulla.

Psa -taudin vaarallisuudesta kertova taulu

Tilalla lisätään uuden Zespri Gold- lajikkeen tuotantoa. Uuden lajikkeen avulla Tim odottaa moninkertaistavansa tilansa tuoton. Lajike on viljelykustannuksiltaan kalliimpi mutta tuottoisampi ja parempilaatuinen kuin vanhat lajikkeet.

Maaperän kasvukuntoa Tim piti tärkeimpänä kiwiviljelyn menestystekijänä. Seuraavina tulevat aurinko ja lämpö. Kiwin juuristo pitää olla ilmavassa maassa. Jos esimerkiksi liettymisen takia juuret ovat vuorokauden ilman ilmaa niin kasvi tukehtuu ja kuolee. Yleisemminkin mieleen on jäänyt se, että lähes kaikki tapaamamme viljelijät ovat jossain vaiheessa tonkineet maata ja painottaneet maan kasvukunnon tärkeyttä tuotantonsa perustana. Oliskohan asiassa jotakin opittavaa itselle ja pitäisikö asia nykyistäkin enemmän ottaa huomioon Kasvuohjelmien kehitystyössä?

Tim Oliver esittelee maan rakennetta kiwihedelmätarhassa

Kiwi kasvaa lehtihangasta ja pölytyksen hoitaa mehiläisyhdyskunnat. Sadonkorjuun jälkeen puut leikataan ja seuraava sato on odotettavissa noin 2,5 vuoden kuluttua leikkuusta. Poiminta voidaan aloittaa vasta sitten, kun puolueeton näytteenottaja on ottanut näytteen ja antanut luvan poiminnan aloittamiseen. Mitä suurempi siemenmäärä on hedelmän sisällä, sitä parempilaatuinen se on. Parhaissa hedelmissä on yli 1000 siementä. Kypsänä poimittu hedelmä säilyy varastoituna viileässä jopa vuoden ajan.

Hehtaarisatoa saadaan keskimäärin 30 – 35 tn. Viime vuonna poimituilta alueilta keskimääräinen saanto oli 25 tn 1 luokan ja 7 tn 2 luokan kiwihedelmiä. Gold -lajikkeella on päästy jopa 45 tn:n hehtaarisatoihin. Kun se vielä on laadultaan ja hinnaltaan on muita parempi, sen osuutta tullaan tilalla jatkossa lisäämään voimakkaasti. Laatua varmistetaan myös tekemällä runkoon ja oksiin uria joilla katkaistaan nestevirtoja. Näin hedelmä kuivuu ja laatu paranee.

Uusien puiden lisäys tapahtuu katkaisemalla vanha puu ja varttamalla puun ja kuoren väliin uusi pistokas. Jalostustyötä painotetaan markkinoiden haluamaan suuntaan, ja kun tällä hetkellä Kiina ja nuoret eurooppalaiset haluavat makeampaan kiwihedelmää, makeuden merkitys jalostustyön tavoitteena on kasvanut.

Kiwihedelmäpuun jalostuskohta

Italialaiset kiwi- tuottajat eivät ole täällä kovin korkeassa kurssissa. Tuottavat kuulemma sellaista laatua, että täällä se käytettäisiin maan lannoittamiseen sekä polkevat hintoja heikkolaatuisella tavarallaan. Lisäksi italialaiset eivät maksa uusista lajikkeista kasvinjalostajille kuuluvia maksuja vaan käyttävä lajikkeita häikäilemättä hyväkseen täkäläisten viljelijöiden maksaessa jalostuskustannukset.

Tuottajahinta on 4 – 10 € / 3,6 kg:n kori. Tila työllistää isäntäväki mukaan lukien 4 vakituista ja sadonkorjuuaikana lisäksi 8 – 10 tilapäistä henkilöä. Kiwiviljelyllä osaava ja ahkera viljelijä kuulemma pärjää hyvin, mutta toisaalta se ei ihan helppoa ole. Isäntä kertoi pankinjohtajien pitävän kiwiviljelijöitä tarkkailussa hevostilallisten tapaan. Kysyttäessä maan hintaa kiwiviljelmällä sen kerrottiin olevan 120 – 150 000 € /ha. Hehtaarilla tarkoitetaan tehokkaassa käytössä olevaa alaa, ojanreunat ja tiet saa kaupanpäälle. Jos tarhassa todetaan Psa -tauti, hinta romahtaa noin 10 000 €uroon / ha. Tuon kuultuani ymmärsin pankinjohtajien kiinnostuksen.

Kyselimme vielä kantaa ilmastonmuutokseen. Tim arvaili heillä sen tarkoittavan viilenemistä ja yöhallojen lisääntymistä. Hän ei uskonut omilla toimillaan eikä ihmisten yleensäkään pystyvän kehitykseen juurikaan vaikuttamaan. Hän näki omalta kohdaltaan suurimmiksi haasteiksi maan kasvukunnosta ja humuksesta huolehtimisen. Tilaa kehitetään lähivuosina entistä parempaan tuotantokuntoon ja sitten se myydään, koska viljelijäpariskunnan kahdesta tyttärestä kumpikaan ei ole aikeissa ryhtyä tilanpitoa jatkamaan.

Tim Oliver jäi mieleen vauhdikkaana, erittäin kovakuntoisena 66 vuotiaana miehenä, joka tiesi alasta valtavasti ja halusi tietonsa myös meille kertoa. Kun etukäteen tiedot kiwistä oli arvailua kasvaako se puussa vai maassa, oli pikkuisen vaikeaa pysyä mukana kun kävelyvauhtikin vielä hengästytti. Enpä tainnut olla porukassa ainoa, jolle kohde oli omaksumisen kannalta haasteellinen.

Lounas ja lypsykarjaa Matamatassa

Barry käänsi auton keulan Matamataa, matkamme eteläisintä kohdetta kohti. Puolisen tuntia matkattuamme huomasimme kulkevamme komiaa, satojen metrien mittaista koivukujaa. Itse en ollut tällä matkalla havainnut ensimmäistäkään koivupuuta, tarkkaavaisemmat kanssamatkustajat kertoivat niitä pari kappaletta nähneensä. Olimme saapumassa Longlandsin tilalle.

Longlands -karjatilasta kertova taulu

Meidät vastaanotti kolmannen polven maidontuottaja Kerry Simpson yhdessä saksalaissyntyisen vaimonsa kanssa. Heidän viihtyisän pihapiirinsä ravintolassa nautimme maittavan lounaan tavanomaisine lisukkeineen. Ruokailun jälkeen ajoimme paikkaan, jossa rekvisiitasta päätellen on tilaa esitelty myös muutamalle muulle ryhmälle ennen meitä.

Kerry kertoi tilalla olevan 270 lypsylehmää, jotka laiduntavat 75 ha:n laidunmaata. Laidunmaa on jaettu 40 laidunlohkoon ja aina lypsyn jälkeen karja pääsee uudelle lohkolle. Kierto on siis niin, että aina 20 päivän välein kutakin lohkoa laidunnetaan 1 lypsyväli. Nyt on ollut niin kuivaa, että on jouduttu siirtymään 1 lypsykertaan / päivä ja lehmien totuttua siihen Kerry kertoi, että he eivät ehkä palaakaan enää 2 lypsykertaan / päivä. Alueella ei ole satanut pisaraakaan tammi- helmikuun aikana, kun alueella normaalisti sataa tasaisesti kaikille kuukausille jakautuen noin 1000 mm/ vuosi.

Tilan tuotanto perustuu alhaisiin kustannuksiin. Lypsy työllistää 2 henkilöä, joista vain toinen kerrallaan on työvuorossa. Rakennuksia on vain 24 lehmän lypsyasema. Laitumet lannoitetaan superfosfaatilla, jota annetaan n. 600 kg / ha/v + tietenkin karjalantaa, jonka levityksestä lehmät itse huolehtivat. Keväällä ruohon voimakkaan kasvun aikana tehdään säilörehua, jota syötetään kuivan kauden aikana. Toisena täydennysrehuna on Indonesialainen palmuöljypuristuksen sivutuote, palmuöljymäski. Normaalisti laitumelta lehmät saavat noin 18 kg heinää / päivä, nyt niiden ruokavalio on 2-3 kg heinää laitumelta, 6 kg säilörehua ja 8 kg palmuöljymäskiä.

Karja on risteytetty Friisiläinen-, Jersey -ja Holstein- rotuja käyttäen tavoitteena saada kunkin rodun hyvät ominaisuudet perimään. 1/5 karjasta uusitaan vuosittain ja vanhin lehmä on 14 -vuotias.

Kerry Simpson on vankkumaton osuustoiminnan kannattaja. Hän kertoi saavansa maidosta 35 eurosentin tuottajahinnan, jota piti hyvänä. Hän kertoi Fronteran (paikallinen osuusmeijeri) sijoittamansa osuuspääoman olevan tällä hetkellä yli 0,5 milj. NZ dollaria. Maassa ei makseta minkäänlaisia tukia maidontuottajille, ja Kerryn kertoman mukaan maailmassa ei ole muita täysin tuettomia maita kuin Australia ja Uusi-Seelanti.

Eläinlääkäriä tilalla käytetään vain hyvin vähän varsinaiseen eläinten lääkintään. Sitäkin enemmän konsultointiin ja keskusteluun, kun etsitään tilan olosuhteisiin sopivia entistä parempia työtapoja ja menetelmiä.

Tila oli paikallisesti ajatellen vielä 10 v. sitten suuri, nyt se on pikkutila vaikka lehmä- ja peltomäärä on pysynyt entisellään. Maan hinta alueella on noin 30000 €/ha.

Kerronnan vauhti ja värikkyys tuntuu vaan kasvavan isäntien vaihtuessa ja matkan edetessä. Kerry kertoi vauhdikkaaseen tapaansa paljon muutakin. Koska ryhmässämme on todellisia kovan luokan nautakarja-asiantuntijoita, asiaa tuntemattomana vältän vääriä tulkintoja ja lopetan kirjoittelun tältä rastilta tähän.

Lihaa ja lampaita Cambridgessä

Tiet kapenivat ja kääntöpaikoista oli puutetta, kun etenimme Penny ja John Scott’in lihakarja- ja lammastilalle. Tila on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1896, jolloin paikalla kasvaneeseen metsään on alettu raivata peltoa ja kasvattaa lihakarjaa ja lampaita. Lihakarja on rodultaan Simmentalia ja lampaat lampaita. Lampaat täydentävät sopivasti lihakarjan tuotantoa, ne laiduntavat jyrkimmät rinteet ja parturoivat laitumet.

Tällä hetkellä tilalla on 68 Simmental- lehmää, 3 sonnia, 30 hiehoa, 20 sonnivasikkaa ja 71 pikkuvasikkaa. Lisääntymistapa on luonnonmukainen. Lampaita on 160 uuhta, 3 pässiä, 100 1 vuotiasta ja 175 karitsaa. Viljelijäpariskunnan poika on sukupolvenvaihdoksen myötä muuttamassa tuotantosuuntaa lypsykarjatalouteen, koska sillä puolella on paremmat tulevaisuuden näkymät. Lisäksi pojalla on 430 friisiläistä lypsylehmää ja 50 vasikkaa

John ja Penny Scott’in lammasaitauksen äärellä

John Scott piti 350 m merenpinnan yläpuolella olevaa aluetta erinomaisena lihakarja- ja lammastuotantoon. Maa on hyvää tuliperäistä tuhkamaata, jonka mineraalipuutteita täydennetään levittämällä tilalle 90 – 120 tn fosfaattia vuosittain. Myös typpilannoitusta tehdään jonkin verran joskus talvisaikaan.

Kaikki ruokinta karjalle omasta takaa joko laitumelta tai säilörehuna.

Sademäärä on vuosittain 2500 mm, eli yli kaksinkertainen verrattuna alempana oleviin alueisiin. Nyt olevan pitkän kuivan jakson kaltaisia on ollut hyvin harvoin, tuskin koskaan. Lunta on viimeksi satanut 15 vuotta sitten parin millin verran ja se hävisi parissa kymmenessä minuutissa. Yöhalloja ei esiinny. Kuumenpaa kesäpäivää kuin käydessämme ei ole ollut eikä kuulemma tule.

Tilan karjasta neljännes myydään siitokseen ja loput teuraaksi. Myynti tapahtuu pääosin huutokaupalla kerran vuodessa. Silloin perustetaan tilalle puffetti ja pyritään hankkimaan muutakin oheisohjelmaa, eli rakennetaan kylätapahtuma huutokaupan ympärille.

Vierailun päätteeksi kävimme mehulla isäntäväen pihapiirissä, mikä oli todellinen keidas uima-altaineen jylhän maiseman keskellä.

Illalla ajelimme (tai Barry ajeli ja me muut istuttiin) takaisin Aucklandiin illalliselle ja valmistautumaan seuraavan aikaiseen lähtöön Uudesta-Seelannista kohti Australiaa ja Sydneytä.

Barry Mc Pherson keräilee joukkoja Gambridgessä